Boeingin ja Saabin salassa pidetty T-X -suihkuharjoituskone esiteltiin Yhdysvalloissa (video)

Boeing_TX_rollout_2Yhdysvaltain ilmavoimien T-X -hankkeeseen osallistuva Boeingin suihkuharjoituskone (N38ITX) esiteltiin tiistaina Roll out -tilaisuudessa St. Lousissa. Uudessa yksimoottorisessa koneessa on kaksi sivuvakaajaa. Ohjaajat istuvat peräkkäin porrastetussa ohjaamossa. Uutuus on suunniteltu ja kehitetty yhteistyössä Saabin kanssa.

Tiistaina 13. syyskuuta julkistettua ja tähän asti salassa pidettyä koneuutuutta on hypetetty jo pitkään mm. sosiaalisessa mediassa paljastamatta kuitenkaan sen ulkonäköä. Boeing on julkaissut erilaisia teaser-videoita ja osittaisia kuvia koneesta. Nyt kun se lopulta nähtiin, kovin suuria yllätyksiä ei kuitenkaan enää ollut tarjolla.

Boeing_TX_secondNyt esitellyn rekisteriä N38ITX kantavan koneen lisäksi kerrottiin sen rinnalle rakennetun jo toinenkin koneyksilö. Ensimmäiset kaksi eivät ole prototyyppejä vaan suoraan tuotantokehitysversioita. Nyt julkistettu tekee jo rullaustestejä ja ensilentoa odotetaan ennen vuoden loppua.

Tarjottavaan kokonaisratkaisuun kuuluu lisäksi T-X -maaharjoituslaite sekä tietokonepohjaiset koulutusohjelmat. Niiden avulla on tarkoitus kouluttaa tulevaisuuden hävittäjä- ja pommikonelentäjät.

Boeing ja Saab aloittivat yhteistyön uuden T-X -suihkuharjoituskoneen kehittämiseksi joulukuussa 2013. Boeing ei kerro työnjakoa, mutta ruotsalaisen Affärsliv.com-nettisivun mukaan Saab suunnittelisi ja rakentaisi koneen takarungon järjestelmineen ohjaamosta taaksepäin.

"T-X -koneemme on todellinen, valmis ja oikea vaihtoehto tulevien sukupolvien lentäjäkoulutukseen", hehkutti Boeing Defencen toimitusjohtaja Leanne Caret roll out -tilaisuudessa.

"On ollut suuri kunnia rakentaa ilmavoimien tulevaisuuden koulutusratkaisua. Kiitos erinomaisen yhteistyön ja selkeän ensimmäisestä päivästä lähtien käytössä olleen strategian myötä olemme luoneet parhaan ratkaisun hankkeeseen", säesti Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.

Boeingin mukaan uusi T-X - suihkuharjoituskone on valmistettu tuomaan aiempaa parempaa käyttövarmuutta lento-operaatioihin sekä samalla  leikkaamaan huoltokustannuksia. Kone on suunniteltu toimimaan ilmavoimien nykyisten maalaitteiden kanssa, jonka lisäksi käytetään olemassaolevia alihankkijoita vähentämään tukiketjun kompleksisuutta. Myös koneen hinnan mainitaan olevan alhaisempi kuin vastaavien koneiden kohdalla yleensä.

Boeing_TX_sideviewKone on kehitetty valmistajan mukaan erityisesti Yhdysvaltain ilmavoimien harjoitustehtäviin ja se hyödyntää viimeisintä teknologiaa ja työkaluja sekä valmistustekniikoita. Lisäksi koneen olevan valmis ajan myötä muuttuviin harjoitustarpeisiin.

Boeing T-X on valmistajan mukaan suunniteltu näyttämään ja tuntumaan myös suorituskyvyltään hävittäjältä. Kaksoissivuvakaajalla on haettu lisää vakautta, ohjattavuutta ja luontaista toimivuutta lentojarruna sekä varmistamaan turvallisempaa ilmatankkausta. T-X on tehty myös kestämään kovaa G-kuormaa ja korkeita kohtauskulmia.

Suihkuharjoituskoneen ohjaajat istuvat peräkkäin porrastetussa, joka on suunniteltu erikokoisten ohjaajien toiminnan mahdollistavan JPATS 1-7:n (Joint Primary Aircraft Training System) mukaisesti. Ohjaamo on mitattu toimimaan erikokoisilla ohjaajilla antropometrisesti seitsemän eri mitan osalta. Niiden avulla varmistetaan mm. ylettyminen ohjaimiin ja suojaetäisyydet raajoihin heittoistuinhypyssä.

Hävittäjämäiseksi tehty ohjaamo tarjoaa lisäksi hyvän näkyvyyden ulos koneesta niin laskukierroksessa kuin vaativissa lento-operaatioissakin. Fly-by-wire -ohjattavassa harjoituskoneessa on joustavasti muunneltava avioniikka ja ohjelmoitava laajakuvanäyttö.

Boeing_TX_rollout_1Boeingin T-X -kandidaatin voimanlähteenä on jälkipoltolla varustettu General Electric GE404 -suihkumoottori. Se taannee koneelle suorituskyvyn, jota tulevaisuudessa voidaan hyödyntää myös rynnäkkökoneversiossa.

Yhdysvaltain ilmavoimien vuonna 2010 käynnistyneellä T-X -ohjelmalla haetaan ratkaisua korvaamaan nykyinen yli 50-vuotias Northrop T-38 Talon -kalusto uudella suihkuharjoituskoneella. Tavoitteena on tyyppi, joka valmistaa ohjaajat viidennen sukupolven hävittäjiin kuten F-22 Raptor ja F-35 Lightning II.

Kilpailussa on kysymys lisäksi myös ohjaajien koulutuksesta seuraavien 40 vuoden ajanjaksolla. Kaikkiaan koneita tarvittaisiin noin 350 ja niiden lisäksi sopimukseen kuuluisivat myös maaharjoituslaitteet, logistisia palveluja sekä tukijärjestelmiä.

Boeing-T-X_first_lightT-X -hankkeen voittava kone kone rakennettaisiin Yhdysvalloissa ja korvaajan odotetaan saavuttavan IOC-kyvyn (Initial Operational Capability) vuonna 2024.

Mahdollisia lisämarkkinoita koneella on myös Yhdysvaltain ulkopuolellakin. Tarpeeksi arvioidaan jopa 2000 konetta.

Boeingin ja Saabin kehittämälle suihkuharjoituskoneelle voisi avautua markkinoita myös Suomesta ja Ruotsista. Maat ovat tiivistäneet puolustusyhteistyötä keskenään sekä myös Yhdysvaltain kanssa.

Suomen Ilmavoimat käyttää nykyisin BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneita. Siitä tulee Ilmavoimien pisimpään palvellut konetyyppi. Hawkeilla on tarkoitus lentää ainakin vuoteen 2036 saakka, jolloin niillä on operoitu jo yli 50 vuotta.

Ruotsin Ilmavoimien käytössä on vuodesta 1967 lähtien ollut Saab Sk60-suihkuharjoituskone. Niillä on määrä lentää ainakin vuoteen 2020 saakka.

T-X -hankkeeseen osallistuvat Boeingin ja Saabin lisäksi myös Raytheon ja Alenia Aermacchi T-100 ITS -koneellaan, Lockheed Martinin ja Korea Aerospace Industriesisin KAI T-50 -yhteishankeella sekä Northrop Grumman, joka tarjoaa Boeingin tavoin ilmavoimille kokonaan uutta Model 400 -konetyyppiä.

Päivittynyt 14.9. kello 8.20: Lisätty Affärsliv.com:n tieto työnjaosta.

Lue myös: