Tsekkiläisen CSA lentoyhtiön Airbus A319 -matkustajakone (Skyteam-erikoisväritykseen maalattu OK-PET, otsikkokuvassa) evakuoitiin iltapäivällä Helsinki-Vantaan rullaustiellä kiitotien 22R läheisyydessä. Paikalla oli 13 sammutusyksikköä ja kahdeksan ambulanssia (FlightRadar24:n kuvassa alla näkyy transponderia käyttäneita yksikköjä).
Kone oli lähdössä lennolle OK481 Prahaan. Raportti savun hajusta tuli matkustamosta riveiltä 6-7. Ilmassa oli myös näkyvää savua, Airbusissa oli kaikkiaan 135 matkustajaa ja viisi miehistön jäsentä. "Kone evakuoitiin savuhavainnon seurauksena. Matkustajat poistuivat koneesta etu- ja takaovien hätäpoistumisteiden kautta. Siipiexittejä ei käytetty", kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen Ismo Aaltonen Lentoposti.fi:lle.
Airbusin hätäliukumäkien laukaisu tarkoittaa sitä, ettei kone ole tällä hetkellä lentokelpoinen. Matkustajat uudelleenreititetään ja osa heistä on jo päässyt matkaan. Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tapauksesta alustavan tutkinnan, vaikka merkkejä tulipalosta ei löydetty. Tutkinnassa keskitytään mm. evakuoinnin onnistumiseen. Sen yhteydessä muutama ihminen sai pintanaarmuja, mutta ketään ei kuljetettu jatkohoitoon. Koneen evakuointi aiheutti pieniä 5-8 minuutin viivästyksiä Helsinki-Vantaan liikenteessä. Airbus pysähtyi paikkaan, jossa se ei haitannut muuta toimintaa. TT/M.H. Päivitys 20.30: Lisätty Ismo Aaltosen haastattelu ja kuva koneesta
|
|||