Matkustajakone laskeutui Toronton lentoaseman kiitotielle 23 ja suistui ilmeisesti ulos kiitotieltä, kääntyen lopulta ylösalaisin eli katolleen. Kyseessä voi olla kova laskeutuminen, jonka seurauksena tulleen pompun aikana kone on kääntynyt katolleen. Lennonjohto varoitti laskeutuvaa konetta liukupolun mahdollisesta vääristymästä, jonka aiheuttaja olisi maassa ollut lentokone. Pilvikorkeus ja näkyvyys olivat kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvät. Yhdysvaltain ilmailuviranomaisen FAA:n vahvistama henkilömäärä onnettomuuskoneessa oli 80. Heistä neljä oli miehistön jäseniä, joista kaksi oli lentäjiä ja kaksi matkustamohenkilökuntaa. Delta Air Lines vahvisti loukkaantuneiden määrän olevan 18 ja kaikki heistä on toimitettu sairaalaan. Deltan mukaan toistaiseksi onnettomuus ei ole vaatinut kuolonuhreja. Loukkaantuneiden tilaa ei ole avattu tarkemmin. Onnettomuuspaikka sijaitsee kiitotien 23 alkupään varrella sen oikealla puolella lähellä kiitotien 15L/33R risteystä.
Toronton lentokentällä vallitsi onnettomuushetkellä liukkaat talviset olosuhteet. Lentokentän kaikki kiitotiet on ilmailutiedotuspalvelun mukaan suljettu onnettomuuden seurauksena. Lentoaseman muita kiitoteitä avataan, kun pelastustoimet on saatu toimitettua loppuun. Toronton lentoasema kertoi lentoliikenteen käynnistyneen uudelleen kello 17.00 paikallista aikaa. Onnettomuuskiitotie 05/23 ja sitä risteävä kiitotie 15L/33R ovat edelleen suljettuja. Toronton Pearsonin kautta odotettiin kulkevan maanantaina jopa 130 000 matkustajaa ja lentoja oli määrä olla 1000. Alustavien tietojen mukaan onnettomuuden takia on peruttu maanantailta noin 200 lentoa ja lähes vastaava lentomäärä viivästyy tunneilla.
Lumentulo oli onnettomuuden aikaan siis jo päättynyt, mutta alueella vallitsivat kovat pakkaset sekä kova tuuli 28-35 solmun nopeudella. Tuuli puhalsi noin 40 astetta sivusta kiitotiehen nähden koneen oikealta puolelta. Kiitotiellä oli luminotamin mukaan paikoittain pakkautunutta lunta ja kuivaa lunta. Kiitotien kuntoluokitus oli kaikilla kiitotien osilla 5, joka vertautuu olosuhteisiin vastaten märkää kiitotietä. Lämpötila oli -8 C. Kiitotien olosuhteet voivat tuulen, pakkasen ja ajelehtivan lumen seurauksena kuitenkin muuttua ilmoitetusta. Lento-onnettomuustutkintavastuu kuuluu Kanadassa Transportation Safety Board of Canadalle. Yhdysvaltain NTSB on mukana onnettomuustutkinnassa. MH
Videota tapahtumapaikalta: FOX Business: Plane Crashes, Flips Upside Down at Toronto Pearson Airport Päivitys kello 23.00: Korjattu FAA:n vahvistama henkilömäärä.
|
|||