Tämän ensimmäisen E190F-koneen (N986TA, s/n:19000360) omistaja on amerikkalainen Regional One. Alunperin koneyksilö toimitettiin TACA Airlinesille vuonna 2010. Embraer modifioi parhaillaan myös toista matkustajakonetta, joka on ensimmäinen E195F-kone. Esimerkiksi Suomessa E-jet E190-koneilla lentää Finnairin osaomistusyhtiö Norra. Sen käytössä olevat 12 E190-koneet on otettu käyttöön joulukuusta 2006 lähtien ja viimeisin niistä on vastaanotettu vuonna 2011. Niiden elinkaari on kuitenkin edelleen jatkumassa matkustamouudistuksen myötä.
P2F-muunnos tarkoittaa rakenteellisia muutoksia matkustajakoneversioon. Niitä ovat matkatavarahyllyjen poisto, uuden savuilmaisin- ja palosammutusjärjestelmän asentaminen sekä matkustamon lattian vahvistaminen ja rahdinkuljetusjärjestelmän asentaminen sekä uuden rahtioven asentaminen eturunkoon. Embraerin mukaan rahtikoneeksi konvertoiduissa E-jeteissä on käytettävissä yli 50 prosenttia enemmän rahtitilavuutta ja kolme kertaa enemmän toimintamatkaa kuin suurissa potkuriturbiinirahtikoneissa. Lisäksi operointikulut ovat 30 prosenttia pienemmän kuin kapearunkokoneissa.
Nyt ensilennon jälkeen Embraer kertoo suurimman rakenteellisen hyötykuorman olevan 13 500 kg E190F ja 14 300 kg E195F-koneessa, kun rahtia on sekä ylä- että alakansilla.
Brasilialaisvalmistajan tuotevalikoimassa on nykyisin tarjolla uudistetut E-Jet E2 -koneet, jotka esiteltiin vuonna 2013. Koneperheeseen kuuluvat E175-E2, E190-E2 ja E195-E2 -koneet. MH Lue myös:
|
|||