Euroopassa oli EU:n jäsenmaiden käytössä kesäkaudella 2022 kaikkiaan 12 palonsammutuslentokonetta ja yksi helikopteri. Ne oli sijoitettu Kroatiaan, Ranskaan, Kreikkaan, Italiaan, Espanjaan ja Ruotsiin.
De Havilland Canada kertoi maaliskuussa 2022 eurooppalaisasiakkaiden tehneen aiesopimuksen 22 sammutuslentokoneesta. Sopimus odottaa asiakasmaiden eli Kroatian, Portugalin, Espanjan, Ranskan, Italian ja Kreikan hallituksien hyväksyntää.
Maastopalojen laajuus ja voimakkuus kasvoivat EU-alueella kesäkaudella 2022. Tulipalojen määrä oli 1. lokakuuta 2022 mennessä noussut 30 prosentilla vuodesta 2017, jolloin metsäpalot olivat ennätystasolla. Keskimääräiseltä kooltaan paloalueet olivat 170 prosenttia suuremmat kuin koskaan aiemmin. Euroopassa metsäpalokausi jatkuu edelleen. Suomessa jo päättyneellä metsäpalojen lentotähystyskaudella havaittiin yhteensä 95 maastopaloa. Suurilta metsäpaloilta vältyttiin. Vuoden 2022 suurin maastopalo syttyi Suomessa toukokuussa Pohjois-Pohjanmaalla ja oli pinta-alaltaan 15 hehtaaria. Tänä vuonna maastopaloja on ollut Suomessa kaikkiaan 2151 kappaletta. EU:n hätäavun koordinointikeskus (ERCC) sai vuoden 2022 aikana 11 avunpyyntöä metsäpalojen sammutukseen. Kaikkiaan 33 lentokonetta ja kahdeksan helikopteria oli käytössä läpi Euroopan EU:n hätämekanismin kautta. Niiden apuna maastossa toimi yli 350 palomiestä. EU:n Copernicus-satelliitti kuvasi metsäpalojen aiheuttamia vaurioita.
"Vaikka tämän kesän ennätykselliset metsäpalot ovat saattaneet jäädä muiden kriisien varjoon, osoittaa ehdotus RescEU:n vahvistamisesta, että EU:n budjetti tukee jatkossakin apua tarvitsevia. Eurooppalainen solidaarisuus EU-jäsenvaltioissa on edelleen vahvaa, ja olemme valmiita tukemaan tätä solidaarisuutta taloudellisesti", sanoi EU:n budjetista ja hallinnosta vastaava komissaari Johannes Hahn.
RescEU on perustettu vastaamaan nopeammin ja tehokkaammin luonnon ja ihmisen aiheuttamiin katastrofeihin. Mekanismin avulla pelastuspalveluresursseja jaetaan paremmin EU-maiden ja yhteistyömaiden välillä.
Saabilla on Nyköpingissä muutakin ilmailun tukitoimintaa, kuten maalihinauslentokoneita sekä Ruotsin rannikkovartioston Kustbevakningin koneiden huoltotoimintaa. Suomessa metsä- ja maastopalojen torjuntaan osallistuvat tarvittaessa Rajavartiolaitoksen sekä maavoimien helikopterit. Ne käyttävät Bambi Bucket-sammutussäiliöitä. MH
Lue myös:
|
|||