Tilikauden tulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 15,5 miljoonaa euroa (3,2). Tuloksessa oli kertaluonteisia muita tuottoja 8,1 miljoonaa euroa (11,0) ja kertaluonteisia kuluja yhteensä 20,5 miljoonaa euroa. Finavia-konsernin velkaantumisaste oli 51,6 prosenttia. Omavaraisuusaste kohosi ja oli 46,1 prosenttia (44,4). Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta
”Jatkamme Finavian kustannusten määrätietoista hallintaa myös kuluvana vuonna 2013. Lisäksi tavoitteenamme on kasvattaa liikevaihtoa etenkin matkustajille tuotettavien palveluiden myynnissä." Näistä toimista huolimatta yhtiön taloudellinen liikkumavara tulee olemaan kuluvana vuonna ja myös lähivuosina kapea, koska lentoasemien ja lennonvarmistuksen edellyttämät ylläpitoinvestoinnit vaativat Finavialta tuloksentekokykyyn nähden erittäin suuria panostuksia vuosittain. Samaan aikaan Suomen aseman säilyttäminen kilpailussa Euroopan ja Aasian välisestä vaihtomatkustuksesta vaatii lähivuosina uusia kehitysinvestointeja, joiden toteuttaminen on Finavialle vaikeaa nykyisellä kustannus- ja tuloksentekorakenteella. ”Lentoliikenteen markkinatilanne jatkuu myös vuonna 2013 epävarmana. Euroopan talousvaikeuksien ja Aasian hidastuvan kasvun odotetaan aiheuttavan toimialalle pitkään jatkuvaa epävarmuutta, vaikka pitkällä aika välillä toimialan kasvunäkymä on verrattain vakaa,” uskoo Savolainen. Finavian 4Q-tulos Finavia-konsernin liikevaihto laski loka-joulukuussa 1,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen ja oli 90,0 miljoonaa euroa (91,3). Liikevaihdon lasku johtui lentoliikenteen kysynnän heikentymisestä.
.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||