Finavia sulkee Helsinki-Vantaan kiitotien 22L/04R huhtikuun 2021 loppuun saakka

HELRWY_04R22L_1Finavia sulkee yhden Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoteistä puolen vuoden ajaksi. Tälä ei ole suuria vaikutuksia lentomelualueisiin, sillä lentoja on merkittävästi normaaliaikoja vähemmän. Kiitotie 22L/04R suljetaan 1. marraskuuta 2020 alkaen aina 30. huhtikuuta 2021 asti.

Finavia odottaa Helsinki-Vantaalla olevan talviaikataulukaudella päivittäin 100-150 lentoa, kun normaaliaikana operaatioita on vuorokaudessa noin 550. Lentoaseman pääoperaattori Finnair on ilmoittanut lentävänsä talviaikataulukaudella 51 kohteeseen ja lentoja olisi sen osalta marras-maaliskuun aikana päivässä keskimäärin noin 75.

Lentoja on normaalia vähemmän ja myös konetyypit ovat normaaliaikoja pienempiä. Tämä näkyy erityisesti Finnairin liikenteessä, jota Euroopan ja kotimaan osalta operoi pääsääntöisesti Norra. Sen käytössä on ATR 72-500 ja Embraer 190 -koneita.

FG_RWY_1Finavia piti jo aiemmin koronapandemian aikana suljettuna yhtä Helsinki-Vantaan kiitoteistä. Kesäkaudella käytöstä poistettiin kiitotie 04L/22R.

Talvikaudella se pidetään käytössä vallitsevien tuuliolosuhteiden takia sekä huonon näkyvyyden menetelmiä varten. Kiitotien 04L tarkkuusmittarilähestymismenetelmä on ns. CAT III -luokkaa eli ns. LVP-olosuhteissa alle 30 metrin ratkaisukorkeuden käytön.


Kiitoteiden käyttöperiaatteet muuttuvat talvikaudelle

Kiitotie_odotuspaikkaKiitotien 22L/04R ollessa suljettuna käytetään Helsinki-Vantaalla lentoonlähtöihin ja laskeutumisiin ensisijaisesti kiitotie 04L/22R. Lisäksi kunnossapitotilanteen salliessa laskeudutaan kiitotielle 15 ja navakan pohjoistuulen niin vaatiessa lentokoneet voivat todennäköisesti laskeutua myös kiitotielle 33.

Länsi- ja etelätuulilla ensisijainen lentoonlähtökiitotie on kiitotie 22R kuten normaalistikin, mutta koko vuorokauden ajan se toimii myös laskukiitotienä. Laskukiitotienä käytetään siis myös mahdollisuuksien mukaan kiitotietä 15.

 Itä- ja pohjoistuulilla pääsääntöisenä laskukiitotienä on käytössä 04L kuten normaalistikin. Tällöin lähtevä liikenne nousee ilmaan kiitotieltä 04L, jonka seurauksena lähteviä lentokoneita voi havaita talvella aiempaa enemmän Tuusulan ja Nurmijärven alueella.

Lue myös: