Hollantilaiset tutkijat tutustuivat Suomessa Buk M1 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmään, kertoo Telegraaf-lehti. Tutkijat pyrkivät selvittämään, käytettiinkö ohjusta Malaysia Airlinesin Boeing 777-200ER -konetta (9M-MRD) vastaan Ukrainan yläpuolella heinäkuussa 2014. KRP vahvistaa Twitterissä, että oikeusapua hollantilaisille on annettu, muttei paljasta yksityiskohtia. Iltalehti kertoi jo elokuussa 2015 suomalaisten viranomaisten avustaneen hollantilaisia alasampumisen tutkinnassa. Tuolloin Puolustusvoimat ei kommentoinut lehden tietoja. Tänään hollantilaislehden uutisesta kertoi ensimmäisenä STT. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen vahvisti MTV Uutisille, että Suomessa on Hollannin viranomaisten pyynnöstä tehty testejä Buk-ohjuksilla. Hollannissa järjestetään huomenna tiedotustilaisuus, jossa kerrotaan kansainvälisen Joint International Criminal Investigation Team MH17 -ryhmän (JIT MH17) tutkimusten tuloksista väliraportin muodossa. Suomen Puolustusvoimilla on ollut käytössään 90-luvun lopulta asti venäläisvalmisteinen Buk M1 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä (Бук 9K37). Meillä se tunnetaan lyhenteellä ItO96 (otsikkokuvassa). Järjestelmästä on kuitenkin luovuttu norjalais-amerikkalaisen NASAMS-järjestelmän tultua palvelukseen. Telegraaf-lehden uutinen vaikuttaisi viittaavan siihen, että hollantilaisten tutkimusten avuksi olisi annettu käyttöön Buk-ohjus. Käytöstä poistuvan kaluston käyttäminen näin voisi sinänsä olla täysin mahdollista, mutta Puolustusvoimat ei nytkään ole kommentoinut tietoja. Jo aiemmin lokakuussa 2015 Hollannin onnettomuustutkintavirasto julkisti raporttinsa lennon MH17 tapahtumista. Sen mukaan koneen osista löydettiin BUK-järjestelmän 9M38-ohjuksen 9N314M-taistelukärjelle tyypillisiä esisirpaloituja teräspaloja. Siihen, kuka ohjuksen laukaisi, ei tässä raportissa otettu kantaa. Malaysia Airlinesin lennolla MH17 Amsterdamista Kuala Lumpuriin oli 283 matkustajaa ja 15 hengen miehistö. Turmassa ei ollut eloonjääneitä. T.T. De Telegraafin juttu (hollanniksi). Lue myös:
|
|||