Ilmailumuseon uutuusnäyttely Liikkeelle! Lentomatkailu uuteen nousuun avautui

Liikkeelle_1Suomen Ilmailumuseon 22. huhtikuuta avautunut Liikkeelle! Lentomatkustaminen uuteen nousuun -näyttely sukeltaa sodanjälkeiseen jälleenrakennuksen aikaan. Tuolloin Suomi nousi siiville ja kansalaisia maailmalle kuljettivat mm. Finnair ja Keihäsmatkat.

Liikkeelle_2Liikkeelle! – Suomi sodan jälkeen näyttelyhanke on Trafiikki-museoiden yhteinen verkostonäyttely. Näyttelyt käsittelevät jälleenrakennuskauden Suomea museoiden valitsemista temaattisista näkökulmista. Hanketta tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö, sekä Liikenne- ja viestintäministeriö.

Suomen Ilmailumuseon uutuusnäyttelyssa on luvassa tietoa mm. seuramatkailun voimakkaasta kasvusta ja Seutulan lentoaseman rakentamisesta, josta on kasvanut yksi Pohjois-Euroopan tärkeimmistä kansainvälisistä lentoasemista.

Näyttely kertoo myös Suomen ensimmäisen matkatoimisto perustamisesta jo vuonna 1909. Siitä muodostui vuonna 1923 Suomen Matkatoimisto Oy.

 

Lentomatkustamisen nostalgiapäivä - vie menneeseen aikaan

Liikkeelle_3Ilmailumuseolla järjestetään lauantaina 25. huhtikuuta erikoinen Lentomatkustamisen nostalgiapäivä -tapahtuma.

Tuolloin museovieraille tarjoituu mahdollisuus kuulla aikalaisten kertomuksia lentomatkailun kulta-ajoilta. Audioritossa kokemuksiaan jakavat 1950-, 1960- ja 1970-luvuilla kotimaisissa lentoyhtiöissä työskennelleitä lentoemäntiä, stuertti ja lentäjä.

Suomen Ilmailumuseo sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman alueella ja Aviapoliksen aseman välittämässä läheisyydessä. Se valtakunnallinen erikoismuseo, jonka kokoelmiin kuuluu sekä siviili- että sotilasilmailun esineistöä. Museon kokoelmissa on noin 80 lentokonetta sekä runsaasti muita ilmailuun liittyviä esineitä, kuten moottoreita, potkureita, mittareita, viestintävälineitä ja pienoismalleja.

Trafiikki-museoiden yhteishanke

Kaikissa Trafiikki-museoissa pääsee vuonna 2015 tutustumaan Sodan jälkeiseen Suomeen museoiden monenlaisista eri näkökulmista. Liikkeelle! -näyttelyt avautuvat museoissa kevään 2015 aikana.

Liikkeelle_4Trafiikki-museot ry on yhdeksän eteläisessä Suomessa sijaitsevan liikenne- ja viestintäalan museon muodostama yhteistoimintaverkosto.

Tällä hetkellä Trafiikki-ketjun muodostavat Forum Marinum (Turku), Mediamuseo Rupriikki (Tampere), Mobilia (Kangasala), Postimuseo (Tampere), Radio- ja tv-museo (Lahti), Suomen Ilmailumuseo (Vantaa), Suomen merimuseo (Kotka), Suomen Rautatiemuseo (Hyvinkää) ja Tekniikan museo (Helsinki). Mobilian kautta yhdistykseen liittyvät myös Kanavamuseot.

Lue myös Lentoposti.fi:n tapahtumat-kalenterista:

Tapahtuma: Lentomatkustamisen nostalgiapäivä 25.4

Tapahtuma: Liikkeelle! Lentomatkustaminen uuteen nousuun -näyttely avautuu 22.4.2015

 Lue myös: