Tutkasta on hyötyä myös puolustusvoimien Tikkakosken lentosotakoululle, jonne Ilmavoimat keskitti koulutuksensa vuoden 2015 alusta. Lentosotakoulun lentotunnit lisääntyivät muutoksen seurauksena merkittävästä. Jyväskylän lentoasema saikin aluehallintavirastolta tarvittavat ympäristöluvat 20. marraskuuta 2014. Petäjävedelle noussut maailman johtavan säänmittausinstrumenttien ja -järjestelmien toimittajan Vaisalan rakentama WRM200-tutkatorni on 26 metriä korkea ja antennin suojakuvun kanssa kokonaiskorkeus nousee 33 metriin. Uudella tutkalla alkaa seuraavaksi kuukauden mittainen koekäyttöjakso, jonka jälkeen se otetaan operatiiviseen käyttöön jos ongelmia ei ilmene. Koekäytössä selvitetään tutkan lisäksi myös tietoliikenneyhteyksien toimivuus.
"Kaksoispolarisaatiotutka WRM200 on maailmalla hyvin menestynyt tuote. Jo lähes kolmenkymmenen maan meteorologiset laitokset ovat valinneet Vaisalan säätutkateknologian omiin havaintoverkkoihinsa", kertoo Vaisala Oyj:n tuotelinjapäällikkö Pekka Utela.
Suomen säätutkaverkkoon kuuluu tasan kymmenen tutka-asemaa. Muut Ilmatieteen laitoksen säätutkat sijaitsevat Korppoossa, Vantaalla, Kaipiaisissa, Kesälahdella, Ikaalisissa, Kuopiossa, Utajärvellä, Vimpelissä ja Luostotunturilla. Lue myös:
|
|||