Ilmavoimat sai viimeisen uudistetun Mk.66 Hawkin

HW377_ilmavoimatPatria Aviation luovutti Ilmavoimille viimeisen päivityslinjastolta valmistuneen Hawk Mk.66 -koneen 18. maaliskuuta. Avioniikka- ja ohjaamopäivitys on tehty kaikkiaan 26 Ilmavoimien Hawk-koneeseen. Ilmavoimat osti vuonna 2008 Sveitsistä 18 kappaletta Mk.66-sarjan Hawk-suihkuharjoituskoneita.

Uudet koneet päivitettiin Patria Aviationin toimenpitein vastaamaan nykyisen koulutusjärjestelmän vaatimuksia. Ohjaamo- ja avioniikkapäivitys tehtiin myös yhteen Mk.51- ja seitsemään Mk.51A -sarjan Hawkiin. Viimeinen päivitetty Mk.66 -kone (HW-377, otsikkokuvassa) luovutettiin Ilmavoimille tänään 18. maaliskuuta Jämsän Hallissa.

Patria_HW_huolto_1

Mk.66 -koneiden osalta päivitysprojektin lentovaihe alkoi 30. syyskuuta 2009, kun Suomen ja Sveitsin ilmavoimien koelentäjät tekivät ensilennon rungolla U-1261. Kone oli alkuperäisessä sveitsiläisessä konfiguraatiossaan. Sillä lennettiin 13 lentoa, jonka jälkeen se siirrettiin Patrialle modifioitavaksi HW-368:ksi.

Avioniikka- ja ohjaamopäivitetyn Mk.66 -koneen ensilento tapahtui Hallissa 5. toukokuuta 2011. Vuoden 2011 aikana otettiin vastaan kolme konetta, vuonna 2012 seitsemän, 2013 kuusi ja vuonna 2014 viimeiset kaksi konetta.

Patria_HW_huolto_2"Hawk Mk.66 on suoritusarvoiltaan erinomainen koulukone ja sen lennettävyys on erinomainen. Koneen päivitetty avioniikka on viimeisintä huutoa ja työn toteutus on laadukas ja viimeistelty. Värikarttanäyttö sekä iso head-up -heijastusnäyttö tuovat ohjaamotyöskentelyyn elementtejä, josta on luontevaa jatkaa F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ohjaamoon", Ilmavoimien Koelentokeskuksen päällikkö majuri Saku Joukas arvioi.

Hawk-kalustolla lennetään 2030-luvulle

BAe Systems Hawk Mk.66 on alun perin Sveitsin ilmavoimille suunniteltu versio englantilaisesta yksimoottorisesta ja kaksipaikkaisesta suihkuharjoituskoneesta. Suomen Ilmavoimissa Hawk-koneilla annetaan jatko- ja taktista lentokoulutusta.

Niitä käytetään koulutuksessa Suomeen vuodesta 1980 alkaen hankittujen Hawk Mk.51 ja vuodesta 1993 hankittujen Mk.51A -koneiden rinnalla. Valmet Lentokoneteollisuus kokosi suurimman osan Mk.51-koneista Suomessa.

Hawk_Mk66_ilmavoimat

Mk.66 -koneet säilyttävät Ilmavoimien palveluksessa alkuperämaa Sveitsin punavalkoisen maalauskaavion. Niiden tyyppitunnus on muiden Hawk-mallien kanssa yhtenevästi HW. Vähän lennettyjen ja hyväkuntoisten sveitsiläiskoneiden hankinnan ansiosta Ilmavoimien Hawk-lentokaluston elinkaari on turvattu 2030-luvulle asti.

Kaksi päivitysohjelman läpikäynyttä Hawk Mk.66 -konetta tuhoutui lento-onnettomuudessa Perhossa marraskuussa 2013. Koneiden mahdollisesta korvaamisesta ei ole vielä tehty päätöstä.

Helsingin Sanomat kertoi 17. maaliskuuta, että Ilmavoimat suunnittelee käyttävänsä Hawkeja edelleen kohdepuolustuksessa kriisiaikana. Vaikka koneessa ei ole tutkaa, se voidaan aseistaa lämpöhakuisilla ohjuksilla ja 30 mm tykillä. Aiemmin Ilmavoimat on kertonut, että Hawkien sodan aikasesta käytöstä olisi luovuttu.