Kansanedustajat: onko valtio luotettava sopimuskumppani - aluelennonjohdon tilat myynnissä

Aluelennonjohto_1Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok) ja kuusi muuta kansanedustajaa jättivät 11. maaliskuuta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Tampereen aluelennonjohdon Aitovuoressa sijaitsevien toimitilojen myynnistä. He tiedustelevat, onko valtio luotettava sopimuskumppani Finavian aluelennonjohdon tilojen myyntiin liittyen

Finavia on aikeissa myydä Aitovuoressa sijaitsevan aluelennonjohdon rakennukset ja jäädä tiloihin vuokralle vuoden 2018 loppuun saakka. Tämän jälkeen tilojen kerrotaan vapautuvan vaikka yhtiö on antanut ymmärtää päätöksen yksikön mahdollisesta sulkemisesta tapahtuvan vasta vuoden 2018 lopulla.

Tänään 11. maaliskuuta kuitenkin ilmeni, että Catellan verkossa olevan ilmoituksen mukaan Finavia Oyj on myymässä aluelennonjohdon käytössä olevia tiloja. Myyntiesitteessä sanotaan, että Finavia Oyj vuokraa käyttämänsä tilat (mm. laitetilat A-, B ja C) vuoteen 31.12.2018 saakka, jonka jälkeen kiinteistö vapautuu kokonaan ostajan käyttöön.

Kansanedustajat Pauli Kiuru (kok), Arto Satonen (kok), Sami Savio (ps), Lea Mäkipää (ps), Sari Tanus (kd),  Sofia Vikman (kok) ja Ilmari Nurminen (sd) ovat allekirjoittajina lennonjohtotilojen myyntiaikeita koskevassa kirjallisessa kysymyksessä.

Kirjallisen kysymyksen alussa muistutetaan Finavia Oyj:n ja SLJY ry:n 31.1.2014 allekirjoittamasta ”Muutosperiaatteet Tampereelle Vantaalle siirryttäessä” sopimuksen sisällöstä. Siinä sanotaan, että jos vuonna 2018 tehdään päätös, jossa Suomen aluelennonjohto Tampereella suljetaan, työnantaja takaa kaikille aluelennonjohdossa työskenteleville lennonjohtajan työtä Vantaalla. Mikäli Tampereen toiminta jatkuu 2018 jälkeen, tarkastellaan tilannetta ja siihen liittyviä yksityiskohtia SLJY:n kanssa.

Kansanedustajat jättivät eduskunnan työjärjestykseen viitaten asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

 Miten on mahdollista, että tilat ilmoitetaan vapautuvaksi kokonaan ostajan käyttöön, kun lopullinen päätös aluelennonjohdon siirtämättä jättämisestä tai siirrosta tehdään sovitusti 2018? Toimiiko Finavia Oyj valtio-omisteisena yhtiönä sopimusyhteiskunnan mukaisesti ja luotettavasti? Rikkooko kohteen julkinen myynti-ilmoitus netissä salassapitovelvollisuuteen liittyviä asioita maanpuolustuksen ja turvallisuuden kannalta?

Lue myös uutisemme Finavian myyntiaikeista: