Kesän toinen jättiyleisö ottaa Midnight Hawksin vastaan Englannissa

SI_MH_riviSuomen Ilmavoimien Midnight Hawks -taitolentoryhmä valmistautuu Kaivopuiston lentonäytöksen kaltaisen jättiyleisön edessä esiintymiseen jo toisen kerran kuluvan kesän aikana. Suomalaisryhmä esiintyy 14.-16. heinäkuuta Isossa-Britanniassa järjestettävässä Royal International Air Tattoo eli RIAT-sotilasilmailutapahtumassa.

Helsingin Kaivopuistossa Midnight Hawksin esitystä seurasi kesäkuussa huimat 130 000 katsojaa. Vastaava määrä katsojia on myös suurtapahtuma RIAT:ssa, joka järjestetään RAF Fairford Gloucestershiressä.

Kaivari_ilmakuva"RIAT on eräs suurimmista sotilasilmailuun painottuvista lentonäytöksistä, johon osallistuu taitolento-osastoja ja yksittäisiä sotilasilma-aluksia yli kahdenkymmenen maan ilmavoimista", kertoo osastoa johtava kapteeni Marc Fuss.

"Viikonlopun aikana näytöksessä vierailee toistasataatuhatta kävijää eri puolilta Eurooppaa, joten samanlaisella odottavalla ja sopivasti jännittävällä fiiliksellä mennään kuin Kaivopuistonkin näytökseen."

20-vuostisjuhlaansa viettävä Midnight Hawks esiintyy kuluvan vuoden näytöksissä uusissa sinivalkoisissa väreissä. Kesän 2017 aikana ryhmä on nähty Suomen taivaalla  Kaivopuiston lisäksi Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumissa sekä Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksessä Seinäjoella.

Ilmavoimat julkaisi ohjaamossa kuvatun videon Midnight Hawksin esityksestä Kaivopuistossa. Sen voi katsoa linkistä jutun lopussa.

Ilmavoimat_MH_2017_ryhmaEdellisen kerran Midnight Hawks nähtiin RIATissa vuonna 2004. Ilmasotakoulun Hävittäjälentolaivue 41:n ilmataistelulennonopettajat lentävät osastossa tyypillisesti muutamien vuosien ajan. Kukaan nykyisistä lentäjistä ei ollut edellisessä kerralla mukana ryhmässä.

Vuonna 2017 osaston lentävään kokoonpanoon kuuluvat osaston johtaja kapteeni Marc Fuss, kapteeni Heikki Kankkio, kapteeni Vesa Loukko ja kapteeni Tapani Parvio. Osaston tukitehtävissä maassa ja näytösten kuuluttajana toimii yliluutnantti Juho Tervahartiala.

"Ulkomaan näytösjärjestelyissä on omat erityispiirteensä kotimaan tapahtumiin verrattuna. Esimerkiksi suuren näytösten esiintyjien lentotoimintaan liittyy vilkkaassa ilmatilassa tavallisesta poikkeavia järjestelyjä. Lisäksi tietysti neljän esityskoneen ja yhden varakoneen siirtolennot sekä lentotekniikan henkilöstön ja materiaalin siirtäminen ulkomaille vaativat oman suunnittelunsa", kertoo Fuss.

HW100_maalaus_Ilmavoimat_isoKapteeni Fussin mukaan osastojen keskinäistä paremmuutta tai esitysten näyttävyyttä on niiden erilaisuuden takia mahdotonta vertailla, mutta Midnight Hawks kestää omalla ohjelmallaan varmasti vertailun kansainvälisesti kovatasoisessa joukossa.

"Lennämme tutun tiiviin näytösohjelmamme. Siten edustamme suomalaista sotilasilmailuammattitaitoa että satavuotiasta kotimaatamme parhaalla mahdollisella tavalla", päättää Fuss.

 Midnight Hawks esiintyy Royal International Air Tattoossa tapahtuman molempina varsinaisina näytöspäivinä lauantaina ja sunnuntaina 14. ja 15. heinäkuuta. Tapahtumassa nähdään myös Ison-Britannian ilmavoimien Hawkeilla lentävä Red Arrows sekä Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 -hävittäjillä lentävä Thunderbirds.

RIAT:n maanäyttelyssä puolustusvoimia edustaa myös Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan NH90-kuljetushelikopteri. 

Royal International Air Tattoo -tapahtuman taustalla on hyväntekeväisyysjärjestö Royal Air Force Charitable Trust. MH

Lue myös: