Lentäjäkiistan ratkaisu lähestymässä - SLL:n mukaan yhteinen neuvotteluratkaisu on nyt työstettävissä

FIN_A321_TO_1Finnairin lentoliikennettä häiritsevä kiista lentäjien työehdoista on mahdollisesti päättymässä lähiaikona. Suomen Liikennelentäjäliiton (SLL) mukaan Paltan viimeisimmän kokonaisehdotuksen pohjalta on työstettävissä yhteinen neuvotteluratkaisu. SLL kertoo tehneensä vaatimuksissaan vastaantuloja ja toteaa Paltan tehneen samoin. Lentäjäliitto on nyt tarjonnut työnantajalle valmiutta keskeyttää työtaistelutoimenpiteet ja järjestämään neuvottelurauhaa yhteisen ratkaisun rakentamiseksi.

Palvelualojen työnantajat Palta jätti neuvotteluratkaisuesityksensä työriidassa myöhään maanantai-iltana 5. toukokuuta ja pyysi siihen Suomen Liikennelentäjäliiton vastausta seuraavaan iltapäivään mennessä. 

SLL:n mukaan Paltan esitys oli hyvin samansisältöinen kuin aiemminkin, mutta siinä oli myös seikkoja, joita voidaan pitää vastaantuloina ja SLL:n kannalta myönteisinä. Esityksessä oli SLL:n mukaan kuitenkin edelleen puutteita ja esityksen käsittelylle varattu aika oli kokonaisuudessaan riittämätön, kun huomioidaan joidenkin kirjausehdotusten monitulkintaisuus. SLL ei siis hyväksynyt Paltan maanantaista ehdotusta.

"SLL suhtautuu työnantajapuolen esitykseen suotuisasti ja katsomme, että siitä olisi työstettävissä yhteinen neuvotteluratkaisu. Tästä syystä SLL on valmis keskeyttämään työtaistelutoimet neuvottelurauhan varmistamiseksi, mikäli myös työnantajapuoli tämän hyväksyy ja on valmis sitoutumaan käsillä olevan kokonaisuuden työstämiseen", kommentoi SLL:n puheenjohtaja Vesa Uuspelto.

"Katsomme, että olemme tehneet neuvotteluiden kuluessa huomattavia vastaantuloja, mutta nyt myös työnantajapuolen esityksessä on osoitettu valmius huomioida SLL:n kannalta keskeisimpiä tavoitteita. Tästä syystä olemme valmiita keskeyttämään työtaistelutoimenpiteet ja järjestämään neuvottelurauhaa yhteisen ratkaisun rakentamiseksi", jatkoi Uuspelto.

Uuspellon mukaan haitan aiheuttaminen ei ylipäätään ole ollut missään kohtaa SLL:n tavoitteena eikä selkävoiton hakeminen työnantajapuolesta.

"Olemme tavoitelleet lentäjien kannalta kohtuullista neuvotteluratkaisua ja nyt vaikuttaisi siltä, että sellainen saattaisi olla saavutettavissa. Vielä emme kuitenkaan ole maalissa", täsmensi Uuspelto.

SLL on neuvotellut Finnair Oyj:n liikennelentäjiä koskevasta uudesta työehtosopimuksesta elokuusta 2024 lähtien. Valtakunnansovittelijan toimistolla osapuolet ovat olleet marraskuusta 2024 lähtien.

SLL on ilmoittanut, että sen jäseninä olevat lentäjät tekevät tällä hetkellä vain työvuorolistalla olevat työvuorot ja ovat vapaapäivä-, ylityö-, reservihakukiellossa. Työtaistelutoimet eivät koske Australian-lentoja, maakoulutusta eivätkä koulutuslentoja.

Paltan mukaan Finnair on tähän mennessä joutunut perumaan jo noin 1 600 lentoa ja vaikutukset ovat yltäneet noin 200 000 Finnairin asiakkaan matkoihin.

Palta ja SLL on kutsuttu keskiviikkona 7. toukokuuta valtakunnansovittelijan toimistolle.

Lue myös: