Lex Malmi -kansalaisaloitetta puitiin eduskunnassa - hallitus valmis säilyttämään lentokentän

Malmi_opaste_1Malmin lentoaseman lunastamiseen Helsingin kaupungilta valtiolle sekä lentotoiminnan jatkamiseen tähtäävä Lex Malmi -kansalaisaloite oli esillä eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa. Lex Malmi lakialoitetta ei vielä ratkota vaan päätetään mihin valiokuntaan se siirretään käsiteltäväksi.

Lakiesityksen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla, joka käydään täysistunnossa. Tässä keskustelussa ei tehdä lain sisältöä koskevia päätöksiä, vaan keskustelun tarkoitus on evästää valiokuntaa. Keskustelun päätteeksi täysistunto päättää, mihin valiokuntaan esitys lähetetään käsittelyä varten.

Malmi_ilmasta_2016Istuntosalissa oli keskustelun aikana paikalla pääministeri Juha Sipilä, liikenneministeri Anne Berner sekä maatalous- ja ympäristöministeri Juha Tiilikainen.

Sen sijaan paikalla  ei ollut yhtään Vihreiden kansanedustajaa. Istuntosalissa on lähetekeskustelun aikaan erittäin paljon tyhjiä kansanedustajien paikkoja.

Lähes kaikki puheenvuorot olivat Malmin lentoaseman säilyttämisen kannalla. Näkyvin Lex Malmin vastustaja oli SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

Useat kansanedustajat pitivät vankkoja Malmin lentokenttää puolustavia puheenvuoroja ja hyvin valmisteltu kansalaisaloite sai paljon kiitosta. Keskusteluissa olivat mukana olleita asioita olivat mm. ympäristöasiat, huoltovarmuus, pelastustoiminta, kriisitilanteet, sähkölentokoneet ja ilmailun Uber-palvelut.

Monet pitivät Lex Malmia ja Malmin lentoasemaa koko Suomen asiana sen sijaan, että se olisi yksin Helsingin kaupungin asia.

 Kansanedustaja Tom Packalen piti lakialoitetta perusteellisimpana, jonka hän on koskaan nähnyt. Hän totesi myös, että Malmi tarjoaa pysyviä arvoja ja pitkällä aikavälillä kentän arvo tulee säilymään sekä kasvamaan.

 Kansanedustaja Eero Heinäluoma kiitti aloitteen tekijöitä hyvästä ja tärkeästä työstä sekä peräänkuulutti laajempaa käyttöä Malmille, kuten Rajavartiolaitoksen tai muiden valtion toimien palauttamista Malmille osoittaen kysymyksen pääministeri Sipilälle. Hän ei tähän kysymykseen kuitenkaan vastannut. Berner sen sijaan totesi ettei ole mitään tietoa sellaisista suunnitelmista.

 Malmin-lentoasema-ilmasta_5Kansanedustaja Jaana Pelkonen totesi kentän alasajon olevan surullista seurattavaa.

”Itse olen ehdottomasti säilyttämisen puolella. Ilmailun merkitys tulee kasvamaan ja kentän historiallinen ja luontoarvot on huomioita. Toivottavasti eduskunnalla on tätä asiaa käsiteltäessä järkipäässä”, sanoi Pelkonen.

”On etsitty keinoja, että löytyisikö ratkaisu maanvaihdon kautta. Helsingin kaupunki ei ole ollut valmis tälläiseen ratkaisuun'', kertoi pääministeri Juha Sipilä nykytilanteesta.

 Hallitus olisi kuitenkin Sipilän mukaan valmis pelastamaan Malmin lentokentän mikäli löydetään Helsingin kaupunkilta maanvaihtohalukkuutta tai jos sopimus voidaan muutoin purkaa.

”Asia on paljolti kiinni uusista Helsingin kaupunginvaltuutetuista”, totesi Sipilä ennen poistumistaan täysistunnosta.

Helsingin kaupungin toivottiin suhtautuvan positiivisesti pääministerin esittämään maanvaihtoon.

”Olennaista on saada vastaus kysymykseen mitä hallitus aikoo asialle tehdä. Onko asialle tehty jotain tai onko jotain suunnitelmia tehty valtion toimintojen palauttamiseksi”, kysyi kansanedustaja Piia Viitanen.

Malmi_terminaali_1Kansanedustaja Pauli Kiuru huomautti uuden lentokentän rakentamisen tulevan kalliiksi ja edessä olisivat mittavat vaikeudet ympäristöasioissa.

Liikenneministeri Berner totesi puheenvuorossaan hallituksen päättäneen keväällä 2014, että Malmi otetaan asuntotuotantokäyttöön ja valtion toimet siirretään pois kentältä. Helsingin uusi yleiskaava hyväksyttiin lokakuussa 2016 ja sinne on tulossa 25 000 asukkaalle asuntoja.

"Lex Malmi antaa mahdollisuuksia lentokentän toiminnan arvioimiseksi. Aloite herättää laajaa mielenkiintoa ja huolta. Valtio on tarjonnut erilaisia mahdollisuuksia kompensaatioista maa-alueina", sanoi Berner.

Berner totesi valtiollisten toimijoiden kuten Rajavartiolaitoksen ja Patrian tekevän päätöksen peräänkuulutetuista muutoista itsenäisesti.

Ratkaisun avaimet ovat valtiolla mutta mitään suurempaa yhtenäistä suunnitelmaa Malmin suhteen ei ole tehty. Lähetekeskustelussa paikalla olleet ministerit poistuvat istuntosalista omien puheenvuorojensa jälkeen.

Eduskuntapuolueista Malmin lentoaseman säilyttämisen kannalla ovat Keskusta ja Perussuomalaiset. Niillä on yhdessä 85 kansanedustajaa. Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen peräänkuulutti puolueensa virallista kantaa asiaan mutta ei saanut siihen suoraa vastausta. Yksi Malmin vankka puolustaja on myös Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen.

Lähetekeskustelussa pidettiin kaikkieen 75 puheenvuoroa. Lex Malmi -kansalaisaloite siirretään liikenne- ja viestintävaliokunnan käsittelyyn.

Lue myös: