Yleensä lippujuhlan päivän paraati on Helsingissä marssittu Senaatintorilla. Nyt sinne oli sijoitettu vain joukkojen katselmus. Varsinainen ohimarssi ylilentoineen otettiin vastaan Musiikkitalon edustalla Mannerheimintiellä. Kadun toisella puolella on Eduskuntatalo, joten varsin arvokkaalla paikalla nytkin marssittiin. Sijainti mahdollisti huomattavasti enemmän katselupaikkoja kuin tässä käytössä ahtaaksi käyvä Senaatintori. Hyvissä ajoin ennen ohimarssin alkua väkeä alkoikin kerääntyä aidatun kadun varsille koko reitin matkalle.
Kalustonäyttely Musiikkitalon takana Kansalaistorilla aukesi kello 10.00. Se veti heti puoleensa runsaasti väkeä. Hieno aurinkoinen sää oli saanut kansalaiset liikkeelle. Ilmavoimat oli tuonut näytteille mm. lentosimulaattorin, jota ohjattiin oikeassa heittoistuimessa istuen. Teltan edustalla oli F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän 20 mm Vulcan Gatling -tykki. Näytteillä oli myös Sidewinder AIM-9M -lämpöhakuinen ilmataisteluohjus. Osastolla oli esillä keskivalvontatutka KEVA 2010 (Thales Groundsmaster 403) Sisu ETP 8x8 -maastokuorma-autoalustalla. Järjestelmän tasoantenni oli nostettu mittausasentoon.
Samaan aikaan maanäyttelyn kanssa avautuivat merivoimien ja Rajavartiolaitoksen alusesittelyt Eteläsatamassa. Aluksia oli lahden molemmilla puolilla, suurimpana Rajan ulkovartiolaiva Turva. Sen keulaosan lentokannelle oli laskeutunut Airbus Helicopters H215 Super Puma -meripelastushelikopteri (OH-HVQ).
Kummassakin alustyypissä on tilannetietoisuutta tuottamassa moderni Airbus Defence and Space TRS-3D -ilmavalvontatutka. Saman järjestelmän antenni pyörii myös Rajan Turva-aluksen antennimastossa. Paraatipäivän lentonäytöksen oli määrä alkaa kello 10.50. Eteläsatamasta suuntautui jo hyvissä ajoin ennen sitä jatkuva jalakulkijoiden virta kohti kantakaupungin eteläkärkeä. Näkymän merelle tarjoavat paikat rantaviivan tuntumassa ja kalloiden laella olivat H-hetken lähetessä täynnä väkeä, mutta mistään ruuhkista ei voinut puhua. Kaikille vaikutti löytyvän mieluinen katselupaikka.
Tosin liikkeet tuntuivat painottuvan länsipuolelle. Esityksen kruunasi mahtava soihturyöppy, jossa kopteri ilmeisesti tyhjensi kylkiensä heitekasetit. Pienen tauon jälkeen horisonttiin ilmestyi nopeasti lähenevä pieni piste, joka osoittautui McDonnell Douglas (Boeing) F/A-18C Hornet- monitoimihävittäjäksi (HN-416). Jälkipolttoa käyttäen lennetty demo herätti taatusti kaikki eteläisessä Helsingissä vielä nukkuvat. Myös Hornet hyödynsi esityksessään runsaasti soihtuheitteitä (kuvassa yllä). Niiden varsinainen tarkoitus on lämpöhakuisten ohjusten harhauttaminen ilmataistelussa.
Ilmavoimien osaston marssiessa neljä F/A-18 Hornet -hävittäjää lensi muodostelmassa yli paraatin ja sitä seuraavan yleisön. Niitä seurasi Midnight Hawks neljällä Hawkillaan savut päällä. Kun Rajavartiolaitoksen paraatiosasto läheni vastaanottajia, ylilennon teki H215 Super Puma. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun Vartiolentolaivueen kopteri on ollut mukana Puolustusvoimien kansallisessa paraatissa.
Samaten nähtiin Ilmavoimien keskivalvontatutka KEVA 2010 (Thales Groundsmaster 403) Sisu ETP 8x8 -maastokuorma-autoalustalla sekä maavoimien XA-182 -panssariajoneuvoalustalla Saab Giraffe 75 Mk IV -tutka (Maalinosoitustutka 87M eli "Tutka-Pasi"). Paraatin ajoneuvo-osuuden finaalissa eteni Utin jääkärirykmentin erikoisjoukkojen osasto maastoskoottereineen ja RG-32-partioajoneuvoineen. Kun osasto lähestyi paraatin vastaanottajien tasaa, neljä Hughes MD500 -kevythelikopteria ja kuusi NH90-kuljetuskopteria tekivät ylilennon. Kun paraatireitin eristys purettiin, väki suuntasi Kansalaistorille tutustumaan kalustonäyttelyyn ja kuulemaan Puolustusvoimien Suomi 100 -kesäkiertueen konserttia. T.T.
|
|||