Medi-Heli luovutti EFHK:n tukikohtansa Vantaan kaupungille - kopterihalliin ambulanssi

mediheli_vantaa_tukikohtaKeräysvaroin rakennettu entinen Medi-Helin helikopteritukikohta siirtyi Vantaan kaupungille. Luovutusasiakirja allekirjoitettiin viime viikolla. Tyhjilleen jäänyt tukikohta Helsinki-Vantaan lentoasemalla saa uuden elämän ambulanssiasemana sekä vapaaehtoisen kansalaistoiminnan koulutuksen tarpeisiin varustettavana suuronnettomuusasemana.

Syksyllä 1992 Helsinki-Malmin lentoasemalla toimintansa aloittanut lääkärihelikopteri Medi-Heli ehti 15 ensimmäisen vuotensa aikana muuttaa lukuisia kertoja yhdestä väliaikaisesta tilasta seuraavaan, kun alkuvuosien taloudellinen tilanne ei antanut mahdollisuutta pysyvän ja asianmukaisen toimitilan hankintaan.

Uudenmaan alueella toimivan Medi-Helin Vantaan tukikohta valmistui kesällä 2009 Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotie 15-33:n itäpuolelle Tullimiehentien varteen. Se ehti toimia Medi-Heli 01:n kotina vain vuoden 2011 loppuun saakka.

Finnhemms_FH30_lennolla

Vuoden 2012 alusta lähtien lentokentällä sijaitseva tukikohta vuokrattiin Finnhems Oy:lle, joka valtakunnallisena toimijana jatkoi lääkärihelikopteritoimintaa. Lääkärihelikopteria varten rakennettu Medi-Helin tukikohta jäi tyhjilleen, kun Finnhems vuokrasi entisen lentokenttäpaloaseman uudeksi toimitilakseen.

Medi-Helin tukikohta rakennettiin aikanaan keräysvaroilla, joita kansalaiset lahjoittivat nopean ensihoidon turvaamiseksi. Silloin arvioitiin, että lääkärihelikopteritoiminta jatkuisi tätä tarkoitusta varten valmistuneissa tiloissa myös Medi-Helin toiminnan siirtyessä yhteiskunnan vastuulle.

Kun muita helikopteritoimijoita ei ole, haluttiin tyhjäksi jääneelle tukikohtarakennukselle löytää nyt sellainen käyttäjä ja sellaista toimintaa, joka vastaisi kansalaisten aikoinaan osoittamaa tahtoa.

Luontevaksi käyttäjäksi rakennukselle valikoitui Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, jonka kanssa Medi-Helillä oli ollut 20 vuoden kiinteä yhteistyö ja joka vastaa Uudenmaan alueella ensihoito- ja ambulanssitoiminnasta. Lahjoituksen ehtona on, että kiinteistön käyttäjäksi tulee pelastuslaitos ja sieltä tapahtuva toiminta palvelee ensisijaisesti alueen ensihoitoa.

Medi-Heli on ratkaisuun erittäin tyytyväinen ja näkee, että tyhjäksi jäänyt tukikohtarakennus tulee nyt sellaiseen käyttöön, jossa se jälleen palvelee kansalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia.

Vuoden vaihteen jälkeen Keski-Uudenmaan pelastuslaitos perustaa tukikohtaan ambulanssiaseman ensihoitoyksikölle. Se päivystää keskisen Vantaan alueella kelllo 9-23.

Sen lisäksi asemalle perustetaan suuronnettomuusasema vapaaehtoiselle kansalaistoiminnalle. Sopimuspalokuntalaisia ja pelastuspalveluun osallistuvia kansalaisia koulutetaan, varustetaan ja huolletaan tässä toimipisteessä.

Suuronnettomuuksia ja sellaisia häiriötilanteita, jolloin viranomaisresursseja joudutaan täydentämään kansalaistoiminnalla, tapahtuu Uudellamaalla vuosittain ja todellisia suuronnettomuuksia tilastollisesti keskimäärin joka kolmas vuosi. T.T.