Miljoonan vuotuisen matkustajan rajapyykki saavutettiin Oulun lentoasemalla ensimmäistä kertaa. Tiina Nurmela saapui Norwegianin lennolla Helsingistä ja sai lentoaseman henkilökunnalta iloisen vastaanoton kukkien kera. Oulu on Finavian lentoasemaverkoston toiseksi suurin lentoasema. Vajaa viidennes lentoaseman matkustajista suuntaa kansainvälisiin kohteisiin. Vuonna 2011 Oulun lentoasemalla oli lähes miljoona matkustajaa. "Lentoliikenne on kehittynyt Oulussa huomattavasti viime vuosina, ja miljoonan matkustajan rajan rikkoutuminen on siitä konkreettinen merkki", sanoo marraskuussa Oulun lentoaseman päällikkönä aloittanut Liisa Sallinen. "On hienoa, että Finavia jatkaa Suomen kakkoslentoaseman kehittämistä ja matkustajien palvelun parantamista myös ensi vuonna merkittävillä investoinneilla ja uudistustöillä." Vuodenvaihteen jälkeen Finavia uudistaa Oulun lentoaseman lähtevien matkustajien palveluita ja tiloja. Uudistustöiden kustannusarvio on noin 2,6 miljoonaa euroa, ja se on Finavian lentoasemaverkoston merkittävimpiä kehityspanoksia vuonna 2013. Töiden on määrä valmistua vuoden 2014 alkuun mennessä.
Lue myös:
|
|||