Nina Broström Ilmailu-lehden päätoimittajaksi - Omnipress uudeksi Ilmailuliiton kumppaniksi

BroströmNina Broström aloittaa Ilmailu-lehden uutena päätoimittajana vuoden 2018 alussa. Suomen Ilmailuliitto on tehnyt vuoden sopimuksen Ilmailun tuottamisesta Omnipress Oy:n  kanssa. Mukana on optio kahdesta lisävuodesta. Ilmailu-lehti on yksi Euroopan vanhimmista ilmailualan julkaisuista.   

"Ilmailu-lehdellä on pitkät ja kunniakkaat perinteet, joita on kunnia päästä jatkamaan. Pitkään ilmailua pääosin kaupalliselta puolelta seuranneena toimittajana odotan innolla tutustumista suomalaisen harrasteilmailun monipuoliseen ja rikkaaseen kenttään", kertoo Broström.

Broström on työskennellyt yli 22 vuotta toimittajana. Hän on muun muassa ollut taloustoimittajana ja uutispäällikkönä sekä Kauppalehdessä että Taloussanomissa. Päätoimittajakokemusta Broströmiltä löytyy Forbes Suomesta. Broström on toiminut myös Suomen Ilmailutoimittajat ry:n hallituksen puheenjohtajana.

sillogoIlmailuliitto kilpailutti kesällä Ilmailu-lehden tuottajan edellisen sopimuksen päättyessä tämän vuoden loppuun. Vuodesta 2012 lähtien Ilmailu-lehteä toimitti Otavamediaan kuuluva MCI Press.

Uudeksi yhteistyökumppaniksi valittiin Keskisuomalainen-konsernin Aikakauslehtiryhmään kuuluva Omnipress Oy. Tehty sopimus koskee vuotta 2018 ja siinä on optio vuosista 2019 ja 2020. Aikakauslehtiryhmän mediatarjontaan kuuluu mm. Autoliiton Moottori-lehti ja Moottori.fi -verkkopalvelu.

Ensimmäinen Broströmin päätoimittama ja Omnipressin tuottama Ilmailu ilmestyy torstaina 1. helmikuuta.

Ilmailu on Ilmailuliiton äänenkannattaja ja alansa yleisaikakauslehti, jonka sisältö painottuu harrasteilmailun eri lajeihin. Myös liikenne- ja sotilasilmailu kuuluvat lehden aihepiireihin. Lehti ilmestyy kahdeksan kertaa vuodessa. Ilmailuliiton jäsenet saavat sen jäsenetuna.

Lehti perustettiin vuonna 1937 ja se on yksi Euroopan vanhimmista ja suurilevikkisimmistä alan lehdistä.

Lue myös: