"Olemme laajentaneet rajatarkastusautomaattien käyttäjäkuntaa Etelä-Korean kansalaisiin 1. toukokuuta 2013 lähtien. Eteläkorealaisilla on erittäin paljon biometrisiä passeja", kertoo Helsingin rajatarkastusyksikön päällikkö, komentajakapteeni Pentti Alapelto. "Kyseessä on pilottijakso, jonka jälkeen toimintaa arvioidaan. Matkustajia on avustamassa kaksi koreaa puhuvaa opastajaa, jotka molemmat osaavat myös japania", jatkaa Alapelto.
Vuoden 2012 aikana toukokuun alusta joulukuun loppuun automaattisen rajatarkastusautomaattien kautta kulkeneita Japanin passin haltijoita oli noin 36 000. "Arvioimme Japanin ja Etelä-Korean kansalaisten kulkevan rajatarkastusautomaattien kautta 80 000 - 100 000 kertaa vuoden 2013 aikana", kertoo Alapelto. Vuonna 2011 automaattisen rajatarkastuksen kautta kulki kaikkiaan noin 300 000 matkustajaa. Vuonna 2012 käyttäjiä oli noin 600 000 ja vuoden 2013 ennuste on noin 900 000 matkustajaa.
Rajatarkastusautomaatteja voivat nykyisin käyttää Euroopan Unioniin ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien maiden sekä Sveitsin lisäksi Japanin ja Etelä-Korean kansalaiset. Rajavartiolaitoksen käytössä olevat rajatarkastusautomaatit ovat portugalilaisen Vision-Boxin eGate-ratkaisu, jota yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa on muokattu suomalaiseen ympäristöön soveltuvaksi. Tulevaisuudessa rajatarkastusautomaattien käyttäjäkunnan nähdään laajenevan muihin matalan riskin maihin kuten Australian, Kanadan, USA:n ja Uuden-Seelannin kansalaisiin. Aikataulua automaattisen rajatarkastustoiminnan laajentamiselle ei ole lyöty lukkoon. Toiminnan laajentaminen on riippuvainen myös kysynnästä ja matkustajavirroista.
|
|||