Red Arrows Kaivopuiston Suomi 100 -lentonäytökseen - myös Super Hornet mukana

IMG_1268Yksi maailman kuuluisimmista sotilastaitolentoryhmistä, RAF:n Red Arrows saapuu kesäkuun 9. päivä järjestettävän Suomi 100 -lentonäytöksen tähdeksi. Britannian suurlähetystö julkisti tiedon tänään. Boeing puolestaan on kertonut, että näytökseen tulee F/A-18E/F Super Hornet.

Suomen Ilmailumuseon järjestämä Suomi 100 -lentonäytös Kaivopuiston edustalla Helsingissä on julkistanut jo useita osallistujia. Red Arrowsin tulo takaa yleisön kiinnostuksen.

Yhdeksällä BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneella lentävä ryhmä on kuuluisa tiukasta vinoneliömuodostelmastaan. Kokonaisuutta täydentää värillisten savujen käyttö.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun punaiset brittikoneet nähdään Kaivopuiston edustalla. Vuonna 1970 Red Arrows lensi siellä silloisilla Folland Gnat -koneillaan. Tuolloin esityskorkeudet olivat huomattavasti matalampia kuin nykyiset turvamääräykset sallivat. Aikalaiset muistelevat Gnattien sujahdelleen purjeveneiden mastojen välistä.

Viimeksi Red Arrows on lentänyt Suomessa Kauhavan Lentäjien juhannuksessa 2006 (otsikkokuvassa). Ryhmä vieraili myös Lappeenranta International Air Show -tapahtumassa vuonna 1999.

Englannin Suomen suurlähettiläs Sarah Price kuvailee Red Arrows-näytöstä ”Ison-Britannian lahjaksi satavuotiaalle Suomelle.”

“Olen todella iloinen siitä, että Red Arrows saapuu Helsinkiin juhlistamaan Suomen 100-vuotista taivalta lentonäytöksellä. Red Arrows ja Eurofighter Typhoon hurmaavat yleisön ja osaltaan kertovat Ison-Britannian ja Suomen pitkäaikaisesta ystävyydestä sekä läheisestä puolustus- ja turvallisuusyhteistyöstä”, Price sanoo.

Vuonna 1965 perustetut Red Arrowsit ovat esiintyneet lähes 5000 kertaa 57 maassa. 

Jo aiemmin tämä viikon keskiviikkona kerrottiin, että Kaivopuistossa nähdään myös RAF:n Eurofighter Typhoon -hävittäjä. Hienostuneen tyylikkäästi lentävän Red Arrowsin rinnalla Typhoon tarjoaa raakaa voimaa ja tiukkaa liikehdintää (lue lisää linkistä jutun lopussa).

Kumpikin muodostuu varmasti yleisön suosikiksi. Kiinnostusta lisää varmasti sekin, että Eurofighter on yksi Ilmavoimien Hornetin seuraajaehdokkaista.

advancedsuperhornet1net_boeingSuomalainen journalistiryhmä on Yhdysvalloissa tutustumassa sieltä tarjolla oleviin hävittäjäehdokkaisiin. Myös Lentoposti.fi on mukana.

Ilmavoimien Hornetit korvaavassa HX-hankinnassa. Boeingilla vierailtaessa suomalaisille kerrottiin, että myös F/A-18E/F on mukana Kaivopuiston näytöksessä.

Suomi 100 -lentonäytösorganisaatio ei ole vielä vahvistanut konetyypin osallistumista.

Rhino lempinimellä tunnettu Super Hornet muistuttaa Ilmavoimien ns. legacy-Hornetia, mutta on F/A-18C/D-konetta merkittävästi suurempi. Maallikko erottaa versiot parhaiten Superin kulmikkaista ilmanottoaukoista.

Super Hornet on vieraillut Suomessa Jyväskylä Air Show'ssa 2001. Kuvassa yllä on koneen kehitysversio, jossa mm. rungon yläpuoliset lisäsäiliöt sekä stealth-muotoiltu asesäiliö rungon alla.

Lockheed Martinin edustajat kertoivat Yhdysvallloissa vieraileville toimittajille, että yhtiö on mukana Kaivopuiston lentonäytöksessä osastolla. Esillä on Suomessa useasti esitelty F-35 Cockpit demonstrator sekä lapsille suunnattu tiedeteltta. Sen avulla pyritään houkuttelemaan nuoria matemaattisten aineiden pariin. Mukana mm. lennokkeja ja virtuaalitodellisuutta. 

Lentoposti.fi:n haastatteleman Lockheed Martinin edustajan mukaan suunnitteluvaihe messuosaston sisällöstä on käynnissä. Varmaa on kuitenkin se, että itse F-35 Lightning II -hävittäjää ei Helsinkiin ole luvassa.

Päivittynyt 16.05: lisätty suurlähettiläs Pricen kommentit.