SAS vastaanotti Euroopan ensimmäisen A330 242t -koneen

A330-300_242t_SAS_First_deliverySAS on vastaanottanut Euroopan ensimmäisen A330-300E -matkustajakoneen joka on sertifioitu uuteen 242 tonnin maksimilentoonlähtöpainoon (MTOW). Kyseessä on SAS.n ensimmäinen kaikkiaan neljästä uudesta entistä pidemmän kantaman omaavasta kaukoliikennekoneesta.

Airbusin Toulousen tehtailla tapahtuneen Tore Viking -nimen saanee koneen luovutuksen jälkeen SAS:n kaukoliikennelaivasto kasvaa jo 13 koneeseen. Toinen uusi A330-300E (242t) toimitetaan SAS:lle myös vielä syyskuun aikana ja kaksi muuta kevään 2016 aikana. Kolmas kone vastaanotetaan helmikuussa ja viimeinen toukokuussa 2016.

Ensimmäiset vuonna 2013 tilaamansa A350-900 XWB -koneet SAS vastaanottaa vuodesta 2018 lähtien.

"Olemme iloisia toivottaessamma matkustajat uuteen A330-300E -koneen kyytiin. Teemme merkittäviä investointeja laivastoon, laajentaen reittiverkostoa vahvalla tarjonnalla Skandinaviasta Yhdysvaltoihin ja Aasiaan. Uuden koneet tuovat myös polttoainesäästöjä ja auttavat vähentämään päästöjä", iloitsi SAS:n toimitusjohtaja Rickard Gustafson.

Uusi A330-300 242t -kone tarjoaa operaattoreille 6100 merimailin kantaman ja kahden prosentin säästöt polttoaineen kulutukseen. 242t-variantissa Airbus on parantanut koneen aerodynamiikkaa, moottoreita ja tuonut keskitankin A330-300-versioon. Konetyyppi on yksi kehitysaskel kohti uutta A330neo -konetta.

Tore Viking nousee ensimmäiselle kaupalliselle lennolleen 21. syyskuuta reitillä Kööpenhamina-Chicago. Kuukauden operoinnin jälkeen kone siirtyy Tukholmaan, josta käsin sillä lennetään reittejä Hong Kongiin ja Chicagoon.

SAS:n uusien koneiden matkustamoissa on 262 matkustajaistuinta. Niistä 32 on liikemiesluokassa, 56 SAS Plus -luokassa ja 117 SAS Go -luokassa.

A330-perheen lentokoneisiin mahtuu 250–300 matkustajaa. Koneista on saatavana myös versiot rahtikuljetuksiin, VIP-lennoille sekä miehistönkuljetuksiin tai ilmatankkauskoneeksi. Tähän mennessä Airbus on saanut eri malleista yli 1 500 tilausta. Noin 1 200 A330-konetta on yli 100 lentoyhtiön käytössä.

SAS:n laivastossa on nykyisin suuri määrä Airbusin valmistamia koneita. Laivastossa on 25 A320-perheen konetta, neljä A330-300- ja kahdeksan A340-300-koneita. Lisäksi yhtiö on tilannut Airbusilta 30 A320neo-konetta sekä kolme A330-300 242t- ja kahdeksan A350-900-konetta.