Lentosääennusteiden mukaan Grönlannin yllä oli 14. marraskuuta turbulenssialue lentopintojen 250-370 välillä sekä 110 solmun nopeudella kohti länttä puhaltava suihkuvirtaus lentopinnalla 320.
SAS:n viestintä on vahvistanut Aftonbladetille koneen joutuneen lennon aikana kovaan turbulenssiin. Lennolla oli 254 matkustajaa. SAS halusi tapauksen seurauksena tarkastaa koneen omassa huollossa omalla kotikentällään.
Kirkkaan ilman turbulenssi muodostuu, kun erisuuntaiset tai eri nopeudella etenevät ilmamassat kohtaavat toisensa sekoittuen. Tällaista turbulenssia esiintyy noin 6-15 kilometrin korkeudessa erityisesti suihkuvirtauksien läheisyydessä. Tällainen turbulenssi ei näy sääkartoissa eikä sitä voi lentokoneiden nykyjärjestelmin havaita etukäteen. Tieto kulkee lentäjien raporttien myötä lennonjohdon kautta alueelle saapuville lennoille. Matkalennolla ilman turvavöitä paikallaan istuva tai käytävällä seisova matkustaja voi saada jopa vakavia vammoja lentokoneen joutuessa kirkkaan ilman turbulenssiin eli CAT-alueelle. Lentoyhtiöt suosittavatkin matkustamokuulutuksissaan turvavyön kiinnittämistä aina, kun matkustaja istuu paikallaan. Myös turhaa oleilua lentokoneen käytävillä tulee kuulutusten mukaan välttää. Aftonbladet: SAS-plan fick vända efter kraftig turbulens
|
|||