Trafi: Ientoturvallisuus hyvä - haasteena multikopterien ja muun ilmailun yhdistäminen

trafi_logoKaupallisen ilmailun näkökulmasta vuosi 2016 oli kansainvälisesti historian turvallisimpia kuoleman johtaneiden onnettomuuksien lukumäärällä mitattuna. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan myös Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla.

Suomessa turvallisuustaso on pysynyt aikaisempien vuosien korkealla tasolla. Suomessa tai suomalaisille ilma-aluksille ei tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

”Saavutettu turvallisuustaso ei kuitenkaan ole tae tilanteen pysyvyydestä, vaan turvallisuustyön tulee jatkua herkeämättä. Korkealla tasolla, joka päivä”, sanoo Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu.

Oman haasteen jatkossa tuo miehittämättömien ilma-alusten, RPASien yhteensovittaminen perinteisen ilmailun kanssa. Trafi pyrkii mahdollistamaan uusien palveluiden kehittymisen turvallisuuden heikkenemättä.

Trafi julkisti joulukuussa 2016 uudistetun määräyksen koskien kauko-ohjatun ilma-aluksen ja lennokin lennättämistä. Määräyksen sallivuus tuo paljon mahdollisuuksia, mutta samalla painottaa toimijan vastuuta turvallisuudesta (uutisemme aiheesta: (Trafi: Uudistettu RPAS-määräys luo edellytykset kokeiluille ja toiminnan kehittämiselle).

 

Modernit matkustajakoneet osoittivat turvalisuutensa

Trafi huomauttaa myös, että onnettomuuksilta ei voida kuitenkaan täysin välttyä. Modernit matkustajakoneet ovat kuitenkin osoittaneet turvallisuutensa ja useassa vakavassa onnettomuudessa vältyttiin kuolonuhreilta.

Esimerkeiksi Trafi nostaa kaksi korkean profiilin turmaa, joissa selvittiin huomattavan pienin menetyksin. Niitä ovat Dubain ja Chicagon lentokentillä tapahtuneet onnettomuudet, joissa onnettomuuksien seurauksena syttyi voimakas tulipalo. Kaikki matkustajat ja miehistö saatiin kuitenkin evakuoitua koneista turvallisesti.

Euroopassa tuhoisin onnettomuus tapahtui Norjan edustalla, kun helikopterin putoaminen vaati 13 ihmisen hengen.

Lue myös: