YLE: Helikopterit avustivat sumupilven päälle jääneen ultran laskua

Puolustusvoimien NH-90 helikopteri(päivittynyt) Ilmeisesti tiistaisen sumun yllättämäksi joutunut ultrakevyt lentokone FK-9 ei päässyt laskuun Turun seudulla, kertoo YLE Turku. Kolme helikopteria ja Ilmavoimien yhteyskone avustivat konetta, kunnes se lopulta onnistui samaan maanäkyvyyden ja pystyi laskeutumaan Kemiönsaaren Genbölen lentopaikalle (EFGE).

Turun Sanomien mukaan lento-oppilaan yksilennon laskeutumista avustaneessa operaatiossa oli mukana Ilmavoimien yhteyskone Pilatus PC-12 ja kaksi maavoimien NH Industries NH90 -kuljetushelikopteria. Lääkärihelikopteri FinnHEMS 20 varmisti tilannetta. Toimintaa johti Turun lennonjohto.

Åbo Underrättelserin mukaan ultra oli lähtenyt lennolle Turusta. Se ehti yrittää kaksi kertaa laskua Turun lentoasemalle ja kerran Kiikalaan Salossa. Myös sopivalle tienpätkälle laskeutumista oli harkittu.

Aamupäivällä kello kymmenen jälkeen alkanut vaaratilanne kesti toista tuntia, ennen kuin sumupilven yläpuolelle jäänyt harjoituslennolla ollut ultra pääsi onnellisesti laskuun. Pelastuslaitos oli hälyttänyt maayksikköjä tilannetta varmistamaan Genbölen lisäksi Kiikalan ja Turun kentille.

TS:n mukaan kone kuului kemiönsaarelaiselle ilmailuyhdistykselle. FK-9 siis pääsi laskeutumaan kotikentälleen siellä vallineessa noin 100 metrin pystynäkyvyydessä.

YLE Turun uutinen

Turun Sanomien uutinen

Åbo Underrättelserin uutinen (ruotsiksi)