Ylilentoliikenne Pakistanissa edelleen rajoitettua nyt ainakin maanantaihin 11.3. saakka

A330_tail_close(päivittynyt 9.3. klo 20.45) Pakistan jatkoi jälleen ilmatilansa sulkua ylilentävän liikenteen osalta. Nyt ilmatila avautuu mahdollisesti maanantaina 11. maaliskuuta.Lentoyhtiöt Finnair mukaanlukien saa tiedon ilmatilan rajoituksen jatkamisesta aina viime hetkillä ilmailutiedotuspalvelun kautta. Lentoyhtiöt ovat siis edelleen pidemmillä kiertoreiteillä.

Pakistan on jatkanut  27. helmikuuta lähtien ilmatilansa sulkua päivittäin ja perjantaisin ilmatila suljetaan viikonlopun yli. Nyt ilmatila on suljettu 11. maaliskuuta kello 10.00 UTC-aikaa saakka.

Ylilentoliikenne on sallittu vain muutamalla reitillä Lähi-idästä Pakistanin yli koilliseen kohti Aasiaa ja takaisin. Lennot Pakistaniin ja maan sisällä on sallittu jo aiemmin.

Osa syy Ilmatilarajoituksesta lankee jo Intiallekin, sillä maa esti uusien reittien avaamisen Omanista Muscatin lentotiedotusalueelta Pakistanin kautta Intiaan Mumbain lentotiedotusalueelle.

Pääosin Pakistanin normaalisti ylittävät lennot kulkevat nyt Iranin ja Omanin ilmatilojen kautta. Pakistanin yli lensi vuonna 2018 kaikkiaan reilut 236 000 lentoa. Nyt lentoyhtiöt kiertävät pidempien reititysten kautta ja joutuvat tekemään tankkausvälilaskuja.

Ilmatilarajoitus sotkee myös Finnairin lentojen aikatauluja. Finnairin lennoista normaalisti ainakin Delhin, Bangkokin, Phuketin, Krabin, Singaporen ja Ho Chi Mich Cityn (Saigon) lennot käyttävät kyseistä ilmatilaa.

Finnairin lennot kulkevatkin näiltä osin tunteja myöhässä ja osa joutuu tekemään välilaskutankkauksen Dubaissa. Muista lentoyhtiöistä esimerkiksi Air Canada on tankannut välilaskuilla Kööpenhaminassa.

"Suurin vaikutus pidentyneillä lentoajoilla on ollut Delhin lentojen matkustajiin, joita on jossain määrin jouduttu uudelleenreitittämään", avaa Finnairin viestinnän Satu Haataja vaikutuksia Finnairin liikenteeseen Lentoposti.fi:lle.

 Finnair saa tiedon ilmatilarajoituksista Pakistanin siviili-ilmailuviranomaiselta ilmailutiedotuspalvelun NOTAMeina, samalla tavalla muiden lentoyhtiöiden kanssa.

"Ilmatilan avautuessa teemme päätöksen lentoreiteistä viranomaisten määräysten ja omien arvioidemme pohjalta", päättää Haataja.

 

E)PAKISTAN AIRSPACE WILL REMAIN CLOSED FOR ALL OVERFLYING
(TRANSIT) FLIGHTS TILL 11TH MARCH 2019, TIME 1000UTC(EST)
EXCEPT THE FOLLOWING ATS ROUTES:

I)    PURPA DCT 3550N07210E DCT PS G325 KALAT G452 DERBO AND VICE 
      VERSA
II)   PURPA DCT 3550N07210E DCT PS G325 PG G665 ASVIB AND VICE VERSA
III)  PURPA DCT 3550N07210E DCT PS G325 JI-METBI/EGRON AND VICE VERSA
IV)   PURPA DCT 3550N07210E DCT PS G325 PG T385 TAPDO
V)    APELO B505 PG G325 PS DCT 3550N07210E DCT PURPA 
VI)   ALPOR M504 TELEM
VII)  SAPNA DCT TAPDO AS CONTINGENCY CONNECTIVITY FOR WEST
      BOUND FLIGHTS ON 24 HRS BASIS
VIII) TRANSIT FLIGHTS ARE ALSO PERMITTED ON ROUTE SEGMENT
      SERKA-KALAT AND VICE VERSA
F)SFC G)UNL)


REFERENCE NOTAM NUMBER A0257/19 ISSUED BY OPKCYNYX
   NO FLT IS PERMITTED TO ENTER OR EXIT MUMBAI FIR TO/FM
   PAKISTAN AIRSPACE. 09 MAR 06:50 2019 UNTIL 11 MAR 10:00 2019 ESTIMATED.

Päivitys 9.3. kello 20.45: Tarkennettu Intian toimia ilmatilan sulun osalta.
Lue myös: