Suomen Ilmailumuseon muuttohanke Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitotien ääreen entiseeen Finnairin rahtiterminaaliin on joutunut vastatuuleen, kun viiden miljoonan kokonaisrahoituksesta uupuu kahden miljoonan omarahoitusosuus. Uusi Ilmailumuseo -hanke ei ole toistaiseksi saanut tarvitsemaansa tukea Vantaan tai Helsingin kaupungeilta tai ilmailualan toimijoilta. Aamulehti kertoo, että uutena ajatuksena esille on noussut museon sijoittuminen Vantaan lentoaseman sijaan Tampereelle. "Ilmailumuseon edustajat kävivät viime viikolla Tampereella esittelemässä toimintaansa. Lähtökohtaisesti olemme kiinnostuneita, ja Tampereella on varsin mittava ja arvokas alan perinne", kertoo kaupungin elinvoimajohtaja Teppo Rantanen Aamulehdelle.
Aikaikkuna rahtiterminaalin suhteen uhkaa umpeutua jo joulukuussa, jolloin rakennuksen omistaja LAK Oy pitää kokouksensa. Rahtiterminaali on ollut tyhjillään näiltä osin jo vuoden vaihteesta lähtien ilmailumuseon hanketta varten. Tilat haluttaneen kuitenkin jo tuottavaan käyttöön. Mikäli rahtiterminaalihanke kariutuu tulee Ilmailumuseo kartoittamaan laajasti muita vaihtoehtoja. Avaus Tampereen suuntaan on osin hyväkin uutinen, sillä pahimmillaan Uusi Ilmailumuseo -hankkeen kaatuminen voisi johtaa koko ilmailumuseon toiminnan päättymiseen. Laajasti siviili- ja sotilasilmailua käsittelevän museon tulisi kuitenkin jatkossakin sijaita pääkaupunkiseudulla hyvien liikenneyhteyksien päässä. Rahoituksen toteutuessa ovet uuteen Helsinki-Vantaalla sijaitsevaan Suomen Ilmailumuseoon avautuisivat nykyisen aikataulun mukaan kevään 2020 aikana SIM2020 -uudishankkeen nimen mukaisesti. Lue myös aiemmat uutisemme Suomen Ilmailumuseon uudishankkeesta:
|
|||