Boom Supersonic XB-1 -koekoneen koelento-ohjelma jatkui jo kolmannella koelennolla. Maaliskuussa 2024 ensilentonsa tehnyt XB-1 nousi ilmaan edellisen kerran elokuussa. Koelento-ohjelman tavoitteena on kehittää ylisoonisiin lentoihin kykenevä Overture-matkustajakone. Boom Supersonicin pääkoelentäjä Tristan “Geppetto” Brandenburg nousi ilmaan Mojaven Air & Spaceportilta XB-1 -koekoneella jälleen 13. syyskuuta 2024. Nyt takana on kolmas koelento ja ohjelma on pääsemässä vauhtiin kohti ensimmäistä ylisoonista lentoa, jonka on määrä tapahtua vielä kuluvan vuoden aikana. Kolmannella koelennolla suoritettiin jälleen eri järjestelmien toimivuuksien varmistamisia sekä laajennettiin suorituskyvyn käyttöä. Lennolla kokeiltiin maksimikohtauskulmaa sekä kallistusta, joita tulee eteen normaaleilla lennoilla. Kaikki sujui Boom Supersonicin mukaan turvallisesti ja koelennot tehtiin korkeammalla, jotta voitiin varmistua ohjattavuuden säilymisestä. Kolmas koelento oli pituudeltaan 32 minuuttia ja lennon aikana noustiin 15 000 jalan korkeuteen ja suurin käytetty lentonopeus oli 232 solmua. Lennon aikana laskuteline otetiin sisään ja ulos aiempaa suuremmilla nopeuksilla ja nyt turvallinen telinenopeus on 225 solmua. Lennolla kokeiltiin myös koneen vakautusjärjestelmän toimivuutta. Ensimmäisen kerran järjestelmä oli käytössä toisella koelennolla. XB-1:n koelento-ohjelma jatkuu systemaattisella suoritusarvojen laajentamisella kohti 1 Machin nopeutta. Suunnitelmissa on toteuttaa noin 10 koelentoa ennen ylisoonista koelentoa. XB-1 -ohjelmalla luodaan perustaa Boom Supersonicin Overture-matkustajakoneelle, jonka avulla tavoitellaan kaupallisten ylisoonisten matkustajalentojen palauttamista taivaalle. Overture-matkustajakone mahdollistaisi 64-80 matkustajan kuljettamisen 1,7 Machin nopeudella käyttäen 100-prosenttista SAF-polttoainetta (Sustainable Aviation Fuel). Tulevaisuudessa Overture lentäisi ylisoonisesti valtamerten yllä yli 500 lentoreitillä lyhentäen lentoaikoja merkittävästi. Viimeisin julkistettu tavoiteaikataulu Overturen ensilennolle on vuosi 2029. Lue myös:
|
|||