Finavia päästi aluelennonjohtajat takaisin töihin

EFES_3Finavia on lieventänyt suhtautumistaan Suomen lennonjohtajien yhdistyksen jäsenistön lisätehtäväkieltoon. SLJY:n  mukaan työnantaja on päästänyt lennonjohtajat takaisin työpaikalleen Suomen aluelennonjohtoon ilman lisäehtoja.

"Saamamme tiedon mukaan työnantaja on muuttanut kantaansa siten, että kaikki lennonjohtajat Suomen aluelennonjohdossa voivat tehdä normaalit lennonjohtajan tehtävät ja se peruu kokoaikaisen työsulun esimerkiksi vuoronesimiesten osalta", kertoo SLJY:n puheenjohtaja Sami Fabritius.

"Tietysti tämä uutinen on positiivinen ja antaa uskoa siihen, että työnantajakaan ei halua toimia laittomasti", Fabritius jatkaa.

Fabritiuksen mukaan töistä pois käännytetyt lennonjohtajat saavat palkkansa normaalisti.

Lisätehtäväkielto kohdistuu niihin työvuoroihin, joissa lisätehtäviä on vuoroluettelon mukaan suunniteltu tehtäväksi, muissa työvuoroissa lennonjohtajat työskentelevät normaalisti. Lisätehtäväkielto alkoi eilen ja sillä vastustetaan Suomen aluelennonjohdon siirtoa Tampereelta Vantaalle.

Lisätehtävät joista SLJY:n jäsenet Suomen aluelennonjohdossa kieltäytyvät ovat  vuoroesimiehen tehtävät, koulutukset, tarkastukset ja erilaiset järjestelmien asiantuntijatehtävät.

Finavia hoiti tehtäviä Suomen aluelennonjohdossa valikoidun työsulun aikana esimiesvoimin. Työnantajapuolella on käytettävissä kuusi vuoroesimiestä, jotka työskentelivät kolmessa vuorossa. Kaikkiaan työnantajan edustajia ja aluelennonjohtokelpuutettuja lennonjohtajia on kymmenen.

SLJY:n mukaan työnantaja esti lisätehtävistä kieltäytyviä pääsemästä työpaikalleen ja eri ehdoin eri henkilöiden kohdalla. Myös koulutettavat lähetettiin pois työpaikalta jos kouluttajaksi merkitty kieltäytyi lisätehtävästään.