Finnairin A350-900 -matkustajakoneet kuljettavat nyt lentorahtia myös matkustamoissa

FC_A350_COOL_1(päivittynyt klo 14.40) Finnair on laajentanut rahdinkuljetuskapasiteettia, kun kahteen A350-900 -matkustajakoneeseen on lastattu rahtiruuman lisäksi tavaraa myös matkustamoon. Kuluvan viikon aikana Finnair lentää yli kymmenen edestakaista rahtilentoa Helsinki-Vantaan ja Aasian kohteiden välillä.

Finnair kertoo lentävänsä kuluvan viikon aikana yli kymmenen edestakaista rahtilentoa A350 -koneillaan Aasiaan. Kohteita ovat Tokion Narita, Osaka, Soul, Shanghai ja Guangzhou. Osa lennoista on tilauslentoja, mutta osa puolestaan on Finnairin omaa kaupallista toimintaa.

Kyseisten rahtilentojen kyydissä kulkee kansalliseen käyttöön tulevia varusteita sekä Suomelle että Virolle. Lisäksi koneissa kuljetetaan yksityisen terveystoimijan eli Mehiläisen koronavirusnäytteitä sekä muita kriittisiä tarvikkeita eri yhtiöille ja organisaatioille. Mukana on myös normaalia lentorahtia kuten tuoretta kalaa.

Kuluvan viikon aikana Finnair kasvattaa rahtikapasiteettiaan kahden A350-900 -koneesta osalta, kun niiden matkustamoa otetaan käyttöön rahdinkuljetuksessa. Tähän saakka Finnair on lentänyt koneillaan rahtia vain rahtiruumassa ns. belly-rahtina.

"Tänään Helsinki-Vantaalle saapuu ensimmäinen tällainen testilento Guangzhousta", kertoo Head of Cargo operations Tommi Voss Lentoposti.fi:lle.

"Tässä vaiheessa lisäkapasiteettia on otettu economy-luokkien matkatavarahyllyjen ja penkin alusten osalta. Näin saadaan käyttöön 15-20 kuutiota lisäkapasiteettia. Sijoittelu matkustamoon on tehty Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, EASA:n ja Airbusin ohjeistuksien mukaisesti", kertoo Voss ratkaisusta.

Toistaiseksi Finnairilla ei siis ole purettu matkustamon penkkirakennelmia lisärahtikapasiteetin saamiseksi käyttöön. Suunnitteilla on myös muita ratkaisuja, kuten erilaisia rahtikassivaihtoehtoja sekä lisävyöratkaisuja. Niiden avulla rahtikapasiteetti kasvaisi entisestään, kun myös penkkitila saataisin käyttöön. Myös penkkien irroittamista selvitetään, jos kyseessä on pitkäaikainen vaihtoehto.

FC_ULDtFinnair avasi vuosien jälkeen pelkän rahtilentotoiminnan omilla Airbus A350-900 -koneillaan lauantaina 28. maaliskuuta. Avauslento suuntautui Etelä-Korean Souliin.

”Vaikka koronaviruspandemian vaikutukset matkustajalentoihimme ovatkin olleet merkittävät, Finnairilla on edelleen rahtiyhteydet Euroopan ja Aasian välillä. Sitoutunut tiimimme työskentelee ympäri vuorokauden varmistaakseen, että asiakkaamme saavat välttämättömiä suoja- ja muita tarvikkeita, joita tarvitaan taistelussa koronavirusta vastaan, sanoo Finnair Cargon toimitusjohtaja Mikko Tainio.  

”Poikkeusajan rahtiliikenteen eteen teemme jatkuvasti määrätietoista työtä. Rahtilennot ovat  erittäin tärkeitä, olen iloinen siitä, että olemme pystyneet nopeasti luomaan uuden toimintamallin matkustajalentomäärien supistuessa ja toteuttamaan uuden rahtiverkostomme. Tästä kiitos koko Finnair-tiimille”, jatkaa Tainio.

Airbus A350-900 -matkustajakoneen ruumatilassa on belly-rahtikapasiteettia Finnair Cargon mukaan kaikkiaan 95 m3 tai 23 000 kg:n verran. Koneen ollessa pelkässä rahtikäytössä voidaan tavaraa ottaa kyytiin kuitenkin tällä erää Finnair Cargon mukaan A350-koneeseen jopa 40 tonnia. Vastaavasti A330-300 -koneella voitaisiin kuljettaa 32 tonnia rahtia.

A350-koneen ruumatilaan voidaan pakata erilaisia LD- ja ULD-kontteja (unit load device). Suurimman 96" x 125" ULD-kontin tilavuus on Finnairin mukaan 11,5 m3 tai 6530kg. MH

Päivitys kello 14.40: Lisätty Finnair Cargon suunnitelmia.
Päivitys 15.05: Lisätty Finnair Cargon toimitusjohtajan kommentit.

 Lue myös: