Iberian liikenne kärsii laajenevasta lakkoilusta

Iberia_taxiIberian liikenne kärsii lakkoilusta myös tammikuun loppupuolella, kun lentäjäjärjestö SEPLA menee kolmesti päivän mittaiseen lakkoon. Lakkoihin ja työtaistelutoimiin ovat siirtymässä eri syistä myös matkustamohenkilökunta ja maatoimintojen edustajia.

Iberian lentäjät ovat julkistaneet kolme uutta lakkopäivää tammikuun loppupuolelle vastustaakseen yhtiön suunnitelmia lähiliikenteen operoinneista uudella halpalentoyhtiö Iberia Expressillä. SEPLA:n julkaisemat lakkopäivät ovat tammikuun 25. 27. ja 30. päivä.

Maatoimintojen parissa työskentelevät 16 000 työntekijää vaativat pidempää työsuojaa vuoden 2015 joulukuuhun. Luvassa on työnseisauksia maanantaisin ja perjantaisin helmikuun alusta alkaen. Matkustamohenkilökunta ilmoittaa omista työytaistelutoimenpiteistään myöhemmin.

Iberia on joutunut perumaan satoja lentoja aiempien neljän yksipäiväisen lakon takia.

Iberia Expressin on määrä aloittaa operointi maaliskuun 25. päivä neljällä A320-koneella. Laivasto kasvaa 13 koneeseen vuoden loppuun mennessä.