Kevään Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumat peruttu - Rovaniemen osalta suunnittelua jatketaan

PIR_MHIlmasotakoulun ja Satakunnan lennoston yleisötapahtumat toukokuulta on peruttu koronavirusrajoitusten vuoksi. Loppukesällä järjestettävän Rovaniemen tapahtuman suunnittelua jatketaan.

Koronaviruspandemian kokoontumisrajoitukset johtivat perinteisten lentonäytöskauden avaavien tapahtumien perumiseen Suomessa.

Ilmasotakoulun Jyväskylässä ja Satakunnan lennoston Pirkkalassa järjestämät Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumat on peruttu. Ne on perinteisesti järjestetty toukokuussa.

Toistaiseksi on vielä avoinna mikä on Utin jääkärirykmentin avointen ovien tapahtuman tilanne. Vuonna 2020 Utin tapahtuma on määrä järjestää 12. kesäkuuta. Normaalisti Utti on yksi kotimaisen lentonäytöskauden toukokuun alussa käynnistäviä tapahtumia. Aiemmin keskellä viikkoa järjestetty tapahtuma siirrettiin tänä vuonna yleisön pyynnöstä perjantaille ja kesäkuulle.

Rovaniemellä elokuussa pidettävän Lapin lennoston Sotilasilmailusta ammatti -tapahtuman suunnittelua jatketaan toistaiseksi. Sen toteutumisesta ja mahdollisesta siirtymisestä tiedotetaan myöhemmin. Karjalan lennostossa Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumaa ei järjestetä vuonna 2020.

Myös Puolustusvoimien Kesäkiertue 2020 perutaan koronavirustilanteen vuoksi. Yksi kesäkiertuepaikkakunnista oli 11. kesäkuuta Kuopio, jossa tapahtuman järjestämisestä olisi vastannut Karjalan lennosto.