Todennäköinen vauriokohta on konetta hinattaessa tullut siiven johtoreunaan tai siivenkärkievään eli wingletiin. Näistä jälkimmäinen on helpommin vaihdettavissa oleva osakokonaisuus kuin siiven johtoreunaan vauriokorjaus.
Vauriotuneessa koneyksilössä OH-LWH on vanhanmalliset wingletit, kun esimerkiksi uudemmassa OH-LWM:ssä on noin puoli metriä suuremmat wingletit. Siipien kärkiväli säilyi tästä rakennemuutoksesta huolimatta kuitenkin ennallaan. Airbus A350-koneista runkonumerosta MSN216 eteenpäin on käytetty uusia suurempia wingletejä eli vuodesta 2018 eteenpäin. Airbus A350 -kone on laajasti komposiittirakenteinen myös siiven osalta ja siinä on käytetty Corp-ratkaisua. Siiven johtoreunassa on kuitenkin mm. kuuden etureunan solakon osalta käytetty aluminiseosta. Niiden kohdalla on myös jäänpoistojärjestelmä. Mikäli vaurio on johtoreunassa on kyse laajemmasta ja mahdollisesti pidempikestoisesta korjaustoimesta.
Esimerkiksi syyskuussa 2024 Delta Air Linesin A350-koneen siivenkärki runnoi CRJ-900 -koneen sivu- ja korkeusvakaajat uuteen asentoon. Marraskuussa 2021 Ethiopian Airlinesin A350-koneen siivenkärki puolestaan otti kontaktia kiitotien pintaan laskeutumisen aikana. Finnair kertoi Lentoposti.fi:lle tehneensä vaurion arviointia yhdessä lentokonevalmistaja Airbusin kanssa. Lentokonevalmistajalla on oma korjausohjeensa suuren energian iskujen seurauksena tulleiden vaurioiden selvittämiseksi ja korjaamiseksi. Niiden avulla selvitetään metalli- ja komposiittiirakenteiden mahdolliset muutokset ja päätetään korjaustoimien laajuudesta. Finnair painotti, että kaikki tarvittavat korjaustoimet toteutetaan täsmällisesti ja Airbusin ohjeiden mukaisesti ennen kuin kone palaa liikenteeseen. Korjauksen osalta tarkkaa aikataulua ei kuitenkaan ole vielä tiedossa. Yhden laajarunkokoneen puuttumisella on luonnollisesti ollut vaikutuksia Finnairin kaukoreittien operointiin. Vaurion jälkeen peruttiin tuoreeltaan yksi edestakainen Hongkongin lento.
Lokakuun osalta Finnair kertoo kuitenkin joutuneensa perumaan yhteensä 13 menopaluulentoa kohteisiinsa Yhdysvalloissa. Peruutukset on viestitty asiakkaille ja heidät on jo uudelleen reititetty. Näiden lisäksi myös muut yksittäiset muutokset tai peruutukset lentoihin ovat Finnairin mukaan edelleen mahdollisia ja niistä Finnair viestii suoraan asiakkailleen.
Lue myös:
|
|||