Lapin lentoasemille luvassa ennätysvilkas joulukausi

Lapinlentoasemat_finaviaFinavia ennustaa turistilentojen määrän kasvavan Lapin lentoasemilla 15 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Viidelle Lapin lentoasemalle eli Kittilään, Ivaloon, Rovaniemelle, Kuusamoon ja Enontekiölle on luvassa kaikkiaan 677 joulucharteria.

"Marraskuun varaustilanteen perusteella pohjoiseen on luvassa uusi supertalvi. Lapin lentoasemilla hätyytellään ennätyksiä. Esimerkiksi Rovaniemen ja Kittilän lentoasemilla rikotaan 200 lennon rajat kirkkaasti. Tämä on varmasti iloinen uutinen myös Lapin matkailulle", sanoo liiketoimintajohtaja Jani Jolkkonen Finaviasta. 

Kittila_paxFinavian viidelle Lapin lentoasemalle lentää yhteensä 677 joulucharteria, mikä on 89 lentoa viime vuotta enemmän. Lapin lumo vetää puoleensa etenkin brittejä, sillä suurin osa tilauslentojen turisteista saapuu juuri Iso-Britanniasta. 

Lappiin pääsee nyt yli 50 kohteesta eri puolilta maailmaa. Tilauslentojen lisäksi Lappiin on avautunut tänä vuonna uusia kansainvälisiä reittilentoyhteyksiä. Esimerkiksi EasyJetin lokakuun lopulla avaama reitti Lontoon Gatwickistä Rovaniemelle vahvistaa Lapin lentotarjontaa merkittävästi. 

Kittila_airport_2015"Uudet reitit tuovat turisteja pohjoiseen ja tarjoavat lisäksi lappilaisille suoria yhteyksiä maailmalle. Toivottavasti lappilaiset hyödyntävät näitä suoria reittejä. Säännöllisesti, vuoden ympäri liikennöitävät yhteydet takaavat lentoaseman ja alueen menestyksen", toteaa Jolkkonen.

Finavian kaksivuotinen investointiohjelma Lapin lentoasemilla on suuruudeltaan 55 miljoonaa euroa. Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemille tehdään tuntuvat laajennukset ja palveluja lisätään vastaamaan voimakkaasti kasvavia matkustajamääriä. Rakennustyöt käynnistyivät keväällä 2018 ja saadaan päätökseen vuoden 2019 loppuun mennessä.


Joulukuun tilauslentojen varausmäärät lentoasemittain, tilanne 14.11.2018 

 

Lentoasema  Tilauslennot 12/2018  Tilauslennot 12/2017 
Enontekiö  64  64 
Ivalo  107  103 
Kittilä  217  204 
Kuusamo  64  25 
Rovaniemi  225  192 
Yhteensä  677  588 

 

Reittilennot talvikaudella 2018 – 2019 

 

Lentoasema  Kohde  Alkaen  Kertaa/viikko 
Ivalo  Lontoo, Finnair  13.12.  2 krt/vko 
Ivalo  Frankfurt, Lufthansa  22.12.   1 krt/vko 
Kittilä  Lontoo, Finnair  16.12.   1 krt/vko 
Kittilä  Düsseldorf, Germania  16.12.   2 krt/vko 
Kittilä  München, Lufthansa  15.12.   1 krt/vko 
Kittilä  Zürich, Finnair  15.12.  1 krt/vko 
Kittilä  Pariisi, Finnair  10.12.  1 krt/vko 
Kittilä  Tampere, Finnair  16.2.  1 krt/vko 
Kittilä  Turku, Finnair  16.2.  1 krt/vko 
Rovaniemi  Lontoo, EasyJet  31.10.  2 krt/vko 
Rovaniemi  Lontoo, Norwegian  29.10.  3 krt/vko 
Kuusamo  Frankfurt, Lufthansa  22.12.  1 krt/vko 

 

Lue myös: