Agni Air -yhtiön Dornier 228 -potkuriturbiinikone (9N-AIG) syöksyi maanantaina maahan tehdessään ilmeisesti keskeytettyä lähestymistä Jomsomin lentokentälle Nepalissa. Vuoristoisessa maastossa olevan lentopaikan lähistölle vuorenrinteeseen pudonnut kone ei syttynyt palamaan, mutta hajosi useisiin osiin. Koneessa oli kolme miehistön jäsentä ja 18 matkustajaa. Viisi matkustajaa ja lentoemäntä selvisivät hengissä. Sairaalaan kuljetettujen loukkaantuneiden joukossa oli kaksi takaosassa istunutta tanskalaista matkailijaa, muut koneessa olleet olivat paikallista väestöä. Nepalissa lennetään korkealla vuoristossa todella haastavissa olosuhteissa. Kentät ovat pieniä ja niille tyypillisesti operoidaan kaksimoottorisilla potkuriturbiinikoneilla. Alue on kuitenkin suosittu turistikohde vuorikiipeilyä ja vaellusta harrastavien keskuudessa, joten maassa liikkuu runsaasti matkailijoita. Aviation Safety Networkin mukaan Nepalissa on vuoden 2000 jälkeen tapahtunut 14 lento-onnettomuutta, joissa on yhteensä saanut surmansa yli 150 ihmistä. Kaksi niistä sattui viime vuonna. Jomsom sijaitsee 2683 metriä merenpinnan yläpuolella. Sen kiitotiellä on pituutta 531 metriä. Jomsom tunnetaan yhtenä maailman vaarallisimmista kentistä. Vuonna 2006 perustetulla Agni Airilla oli kolme Dornier 228 - ja kolme Jetstream 41 -konetta. Yhtiön Dornier-koneen onnettomuudessa elokuussa 2010 menehtyivät kaikki 14 lennolla mukana ollutta.
Kuva onnettomuuskoneesta Luklan kentällä: Wikimedia Video Dornier-operoinnista Jomsomissa: YouTube
|
|||