Lufthansan liikenne takkuilee lentäjälakon seurauksena 1. joulukuuta

LufthansaA380_nose(päivittynyt 1.12 klo 12:35) Lufthansan liikenne häiriintyy jälleen, kun lentäjiä edustava Vereinigung Cockpit (VC) aloittaa kaksipäiväisen lakkonsa 1. joulukuuta kello 12.00 Keski-Euroopan aikaa (CEST). Lakko koskee lähiliikenteen lisäksi myös mannertenvälisiä lentoja. Lufthansa uskoo lentävänsä puolet lennoistaan. Peruttujen joukossa on myös lentoja Helsinkiin.

Maanantaina alkava lakko koskettaa Lufthansan lähiliikennettä, jonka lähtöaika on 1. joulukuuta kello 12.00 (CEST eli kello 13.00 Suomen aikaa) ja 2. joulukuuta 23.59 välisenä aikana. Lisäksi lakko koskee myös mannertenvälisiä lentoja joiden lähtöaika on 03.00-23.59 (CEST) 2. joulukuuta.

Lufthansan mukaan lakko aiheuttaa häiriöitä yhtiön liikenteeseen. Tarkemmat aikataulut ja perutut lennot julkaistaan niin pian kuin mahdollista. Lakko ei koske Lufthansa konsernin muita yhtiöitä, joihin kuuluvat Austrian Airlines, Germanwings, Swiss ja Air Dolomiti.

Saksalaisyhtiön uusimman arvion mukaan se kykenee operoimaan 1450 lentoa kaikista lakon ajalle osuvista 2800 lennostaan. Kaikkiaan lakko vaikuttaa 150 000 matkustajan suunnitelmiin. Lufthansa on lähettänyt muuttuneiden lentojen takia asiakkailleen jo lähes 56 000 tekstiviestiä ja 30 000 sähköpostia.

Peruttujen lentojen listalla on myös Helsinki-Vantaalta Müncheniin sekä Frankfurtiin ja takaisin suuntautuvia lentoja.

Lufthansa ja lentäjäliitto ovat kiistelleet pitkää erityisesti mahdollisuudesta jäädä varhaiseläkkeelle. Yhtiön liikenne on häiriintynyt useita kertoja eri mittaisten lakkojen seurauksena.

Lentäjäliitto syyttää yhtiötä kompromissihaluttomuudesta. Sen mukaan lokakuun jälkeen on käyty useita neuvottelukierroksia ilman ratkaisua. Nyt Lufthansan kerrotaan poistaneen varhaiselämahdollisuuden kokonaan.

Lufthansan perutut lennot alkavan lakon ajalta

päivitys: 1.12.2014 klo 12.35: lisätty arvio operoitavista lennoista.

Lue myös: