Coupe Aéronautique Gordon Bennett järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1906. Nimen kisa sai seikkailija ja sanomalehtimiljonääri Gordon Bennettiltä. Vuoden 2013 kilpailu on järjestyksessään 57. Historian aikana on ollut pari taukoa, mutta nykyisin kilpailu järjestetään säännöllisesti. Lähtöpaikka on edellisvuotisen voittajan kotimaassa. Sää on muutaman kerran estänyt lentämisen.
Voittaja on yksinkertaisesti se, joka lentää linnuntietä mitattuna kauimmaksi starttipaikasta. Pallokunnan molempien pilottien on edustettava samaa maata. Gordon Bennett -kisan pituusennätys on 3400 kilometriä. Ajallisesti pisin lento puolestaan kesti 92 tuntia. Perjantaina kisajoukkueet ovat valmistautumassa lauantaina tapahtuvaan lentoonlähtöön Nancyn lentokentän läheisyydessä. Kaupunki sijaitsee Ranskan koillisosassa. Mukana on 18 joukkuetta.
He kävivät keväällä kertaamassa kaasupallolentämisen niksejä Ranskassa. Sieltä he lensivät Saksaan. Lentoa edeltäneen tauon vuoksi mukana oli myös valvoja (kuva oikealla). ++
Coupe Aéronautique Gordon Bennett -nettisivut Kilpailun live-seuranta Lue myös:
|
|||