Suomi on yksi kuudesta maasta, jonka toimijat saivat rahoitusta miehittämättömän ilmailun järjestelmien kehittämiseksi Euroopan ilmaliikenteen hallintaan liittyvien tutkimus- ja kehitysprojekteja koordinoivalta SESAR-JU:lta (Single European Sky ATM Research - Joint Undertaking). U-space -hankkeet ovat saaneet 9,5 miljoonan euron EU-rahoituksen.
Euroopassa edetään kovaa vauhtia miehittämättömän ilmailun integroimiseksi nykyiseen ilmatilaan, jonka myötä SESAR on käynnistänyt ns. U-space -hankkeita ympäri Eurooppaa. Seuraavan 18 kuukauden aikana näiden hankkeiden demoja nähdään useissa kaupungeissa ja niiden ulkopuolella mm. Suomessa, Virossa, Belgiassa, Ranskassa, Kreikassa, Italiassa, Hollannissa ja Espanjassa. Kaikkiaan hankkeita on kymmenessä maassa. U-space käsittää uusia palveluita ja erityisiä menetelmiä, jotka tukevat suurten droonimäärien turvallista ja tehokasta siirtymistä osaksi nykyistä ilmatilaa. SESAR-hankkeiden on määrä osoittaa U-space -palveluiden valmius erilaisten droonioperaatioiden osalta ja niiden toteuttasen toimivuus yhdessä miehitetyn ilmailun kanssa. Nyt käynnissä on nelivaiheisen U-space -tiekartan U2-palvelutaso, jossa suoritetaan kokeita mm. suurilla demoilla ja mukana on lentosuunnitelmat, niiden hyväksyntä sekä lentojen seuranta. Ensivaiheessa (U1) mukana olivat mm. e-identification tunnistusjärjestelmä ja geofenching eli maantieteelliseen sijaintiin perustuvat ohjelmoidut rajoitukset. Seuraavat palvelutasot U3 ja U4 jatkuvat noin vuosista 2027 ja 2035. Kohti 2040-lukua U-spacen pitäisi olla jo täydessä toiminnassa.
Konsortion on Suomessa kokoonpannut miehittämättömään ilmailuun ja autonomisten ratkaisuiden osaaja Robots Expert Finland ja aktiivisessa roolissa on myös maamme lennonvarmistusyhtiö ANS Finland. Osapuolet eivät vielä tässä vaiheessa olleet valmiita avaamaan tarkemmin SESAR Joint Undertaking:n jo 19. lokakuuta julkistamaa mittavaa hanketta. Luvassa lienee paljon mielenkiintoisia julkistuksia lähitulevaisuudessa. Uusi ilmailusektori eli miehittämätön ilmailu on merkittävä kasvuala koko maailmassa.
Suomen ja Viron yhteistyössä toteuttama GOF USPACE -nimellä kulkevan konsortion hanke on merkittävän laaja. Luvassa on erilaisia jopa valtiorajat ylittäviä operaatioita kaupunkiympäristön lisäksi merellä, maaseudulla sekä lentoasemaympäristöissä.
Suomen ja Viron yhteishankkeessa ovatkin mukana kaikki merkittävät UTM-järjestelmän toimittajat eli Unifly, Altitude Angel Limited, AirMap Deutschland GmbH ja Frequentis. Näin hyvää osallistumista ei ole luvassa kaikkien muiden käynnistyvien hankkeiden osalta. Suomessa ilmailua sääntelee Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka on ajanut laajasti liberaalia linjaa miehittämättömän ilmailun osalta läpi Euroopan. Se on varmasti lisännyt houkuttavuutta U-space kokeiluun juuri Suomessa. Trafi on mukana GOF Uspace -hankkeessa omassa roolissaan eli se myöntää tarvittavia lupia ja hyväksyntöjä sekä valvoo toimintaa riskiperusteisesti. Viestintävirasto FICORA puolestaan vastaa Suomessa käytettävistä radiotaajuuksista, joten myös sen rooli hankkeessa on merkittävä.
Aktiivisesti kehityshankkeissa mukana oleva ANS Finland kokeili dronea lentoasemaympäristössä kesällä 2018. Tuolloin kyseessä oli lähestymislaitteiden mittaaminen Porin lentoasemalla rajoittamattomassa ilmatilassa. Tässä yhteydessä oli koekäytössä myös nyt mukana olevan Uniflyin UTM-järjestelmä. Koko U-space -hankkeella tavoitellaan ATM (Air Traffic Management) ja UTM (Unmanned Traffic Management) -järjestelmien eli uudenlaisen miehittämättömän ilmailun hallittua integrointia samaan ilmatilaan muun lentoliikenteen kanssa jopa lentoasemaympäristössä. Toimivan integraation myötä eri toimijoiden tilannetietoisuus paranisi merkittävästi niin valvotussa, kuin valvomattomassakin ilmatilassa. Luvattoman korkealla lentävät dronet ovat aiheuttaneet vaaratilanteita mm. Rajavartiolaitoksen, Puolustusvoimien ja Finnhemssin ilma-aluksille.
Tätä ennen Suomessa on tiettävästi lennetty jo joidenkin kymmenien kilometrien mittaisia drone-lentoja. Yksi pisimmistä lennoista lienee edelleen vuonna 2016 toteutettu Hanko-Haapsalu drooni-operaatio, jossa tehtiin myös ohjauslinkin vaihto.
Yhteistyössä kehitettävän FIMS (flight information management system) -lennonhallintajärjestelmän avulla voidaan demonstroida ja hallinnoida useita erilaisia lento-operaatioita, jotka edustavat perinteistä näköetäisyydellä tehtyjä operaatioita sekä näköyhteyden ulkopuolella tapahtuvaa ns. BVLOS -tehtäviä. GOF Uspace -konsortion suunnitelmissa on toteuttaa mm. kansainvälinen pakettikuljetus Suomenlahden yli Helsingistä Tallinnaan, yli 100 kilometrin mittainen BVLOS-tehtävä, merellinen etsintä- ja pelastustehtävä Suomenlahdella, suuria drooni-operaatioita Helsingin yllä sekä Tallinnan kaupungin yllä valvotussa ilmatilassa.
Yksi mielenkiintoisimpia yksittäisiä hankkeen osia lienee kuitenkin lentotaksipalvelu Helsinki-Vantaan lentoasemalta Helsingin keskustan alueelle. Sen toteuttamisessa on mukana saksalainen Volocopter, joka lentää vuoden 2019 aikana X2 eVTOL-kopterillaan koelentoja mm. Singaporessa. Suuri osa toteutettavista hankkeista on ilmeisesti lähtökohtaisesti oikeita lentoja eikä pelkkiä simulaatioita.
Lue myös:
|
|||