Norwegian palauttaa 76 lentoreittiä 1. heinäkuuta alkaen, kun yhtiö laajentaa toimintaansa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Reittiavauksia tehdään eri maiden kotimaanliikenteen lisäksi myös ulkomailla Euroopassa. Norwegian lentää 1. heinäkuuta alkaen jälleen myös Suomeen. Norwegian vahvistaa asiakaskysynnän kasvaneen ja se aloittaa monen muun lentoyhtiön tavoin liikenteensä palauttamisen. Norwegian avaa 1. heinäkuuta 76 reittiä ja ottaa käyttöön 12 Boeing 737 -konetta. Heinäkuun alusta lähtien yhtiö lentää 20 koneella, ja työllistää Norjasta yli 900 lentäjää ja matkustamomiehistön jäsentä. Lentoliikenneyhteydet paranevat myös Suomessa, kun Norwegian käynnistää lennot Oslosta ja Tukholmasta Helsinki-Vantaalle. Lentoja Tukholman ja Helsingin välillä on tarjolla kuudesti viikossa ja Oslon ja Helsingin välillä kolmesti viikossa. "Monet asiakkaat ovat toivoneet, että Norwegian aloittaisi lennot useampaan kohteeseen kuin tämänhetkiset kotimaan reitit Norjassa, joita lennämme kahdeksalla lentokoneella. Sen vuoksi minulla on myönteistä kerrottavaa kaikille, jotka haluavat matkustaa Norwegianilla kesällä", sanoo Norwegianin konsernijohtaja Jacob Schram. "Tulemme nimittäin aloittamaan uudelleen lennot useisiin kohteisiin, joita asiakkaat ovat toivoneet. Nyt, kun kilpailijamme ovat tuoneet takaisin suuria osia tarjonnastaan, haluamme myös olla mukana ja myötävaikuttaa siihen, että yhteiskunta palaa vähitellen kohti normaalimpaa. Olemme ottaneet käyttöön myös monia toimenpiteitä, jotta jo ennestään alhaista tartuntariskiä vähennetään lennoilla entisestään", jatkaa Schram. Norwegianin lennoilla on suu-nenäsuojan käyttöpakko kaikilla, jotka ovat täyttäneet kuusi vuotta. Matkustajien tulee myös huomioida turvavälit sekä koneeseen nousun ja sieltä poistumisen yhteydessä. Lennoilla matkustajat sijoitetaan matkustamossa eri puolille ja keskipenkit täytetään viimeisenä. Yhdessä matkustavat matkustajat sijoitetaan istumaan vierekkäin. Norwegianin reitit Tukholmasta Luulaja (11 kertaa viikossa)
|
|||