Harjoitukseen liittyvät laajat ilmatilavaraukset rajautuvat pohjoisessa Rovaniemeen ja etelässä Tikkakoskeen. Ilmatilaa on varattu myös Pudasjärven lentopaikan ympäristöstä. Alueen sisäpuolelle ja sen reunoille jäävät mm. Oulun, Kajaanin ja Kuopion lentoasemat. Korkeimmillaan ilmatilavaraukset yltävät lentopinnalle 660 saakka. Hanki 24:n ilmatilavaraukset aiheuttavat reittimuutoksia tai viiveitä lentoliikenteelle Rovaniemellä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Ivalossa, Kuusamossa, Kittilässä, Enontekiössä, Kemissä ja Oulussa.
Harjoitusalueella asuvat henkilöt pääsevät koteihinsa ja esimerkiksi mökeilleen normaalisti, mutta henkilötarkastuksiin ja kulunvalvontaan on syytä varautua; henkilöllisyystodistus on hyvä pitää mukana alueella liikuttaessa.
Rovaniemellä, joka on toinen harjoituksen päätukikohdista otetaan harjoituksen aikana käyttöön myös Norvatien varalaskupaikka. Tämän seurauksena maantie 9523 eli Norvatie suljetaan liikenteeltä varalaskupaikan kohdalla 28. helmikuuta kello 18 – 1. maaliskuuta 2024 kello 18 väliseksi ajaksi. Yleinen liikenne ohjataan kiertotielle. Kiertotie: Norvatie – opastus kiertotielle – Lentokentäntie – Sodankyläntie // Sodankyläntie – Lentokentäntie – opastus kiertotielle – Norvatie.Kulku maantien 9523 varrella sijaitseville kiinteistöille sallitaan. Ainoastaan Norvatien varalaskupaikan kohta on kokonaan suljettu liikenteeltä sekä yleisöltä. Kiertotielle on opasteet ja Norvatien sulkupaikoilla liikenteenohjaus. Kiertotie pidentää ajoaikaa kyseisellä tieosuudella noin 5–10 minuuttia. Yli neljä metriä korkeilla ajoneuvoilla kiertotietä käyttävien tulee olla yhteydessä Rovaniemen lennonjohtoon ja ajaminen on sallittua ainoastaan lennonjohdon luvalla. Lupa on mahdollista saada, mikäli pohjoisen suunnasta kiitotielle 21 ei ole lähestyvää lentoliikennettä. Näissä tapauksissa odotusaika on noin 15 minuuttia. Hälytystehtävissä liikkuville viranomaisille avataan pääsy varalaskupaikan läpi. Lue myös:
|
|||