Pienlentokone teki lauantaina 16. toukokuuta pakkolaskun Hyrynsalmella. Oulun poliisin mukaan lentäjä olisi menettänyt koneensa hallinnan ja tehnyt pakkolaskun Hyrynjärven jäälle. Pienlentokone oli lentänyt yhdessä viiden muun lentokoneen kanssa. Oulun poliisi sai lauantaina 16. toukokuuta kello 12.59 tehtävän hätäkeskukselta, jonka mukaan pienlentokone oli joutunut tekemään pakkolaskun Hyrynjärven jäälle Hyrynsalmella. Tapahtumapaikka sijaitsee noin 80 kilometriä Kajaanista koilliseen. Tapahtumapaikalla poliisille selvisi, että pakkolaskun tehnyt pienlentokonekone oli yksi kuuden lentokoneen ryhmää. Se oli lentänyt pakkolaskupaikan yllä muodostelmalentoa. Lentäjä oli poliisille kertomansa mukaan joutunut tekemään pakkolaskun, kun kone oli jäänyt muiden koneiden jättöpyörteeseen. Tämän seurauksena lentäjä kertoi menettäneensä koneensa ohjattavuuden ja teki pakkolaskun. Poliisin mukaan kyseisen onnettomuuskoneen ohjaaja ei loukkaantunut tapauksessa. Lentokone oli kuitenkin vaurioitunut ainakin potkuristaan ja laskutelineistään jonkin verran. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.
|
|||