Qatar Airways pitää A380-laivastonsa maassa toistaiseksi - odottaa kysynnän kasvua

Qatar_A380_del_2Qatar Airways on maadoittanut kymmenen Airbus A380 -koneen laivastonsa kaupallisten sekä ympäristösyiden seurauksena toistaiseksi. Jättimäisten kaksikerroksisten ja nelimoottoristen matkustajakoneiden sijaan nyt lennetään markkinatilanteeseen paremmin sopivilla kaksimoottorikoneilla.

Qatar Airways on lentänyt koko koronapandemian ajan, mutta  sen A380-koneet ovat käytännössä olleet pois matkustajaliikennenkäytöstä jo keväästä lähtien. Nyt Qatar Airways ilmoittaa pitävänsä A380-koneet maassa toistaiseksi, kunnes kysyntä on kasvanut riittävästi.

Super jumboiksikin kutsuttujen A380-koneiden kolmiluokkaisessa matkustamossa on kaikkiaan 461 matkustajaistuinta. Toistaiseksi yhtiö lentää kaukolentoja siis Airbus A350- ja Boeing 787 Dreamliner -koneillaan. Niissä on tarjolla ainoastaan business- ja economy-luokat, joten yhtiön first class -palvelua ei ole tarjolla ennen A380 -koneiden palauttamista liikenneohjelmaan.

Kaupallisten syiden ohella myös ympäristörasitteet pienenevät, kun kymmenen A380 -konetta jää seisomaan asematasolle. Qatarilaisyhtilön esittämisen laskelmien mukaan A350 -koneen CO2-päästöt ovat A380 -koneeseen verrattuna tietyillä reiteillä jopa 20 tonnia pienemmät per lentotunti. Qatar Airwaysin laivastossa on 49 Airbus A350-konetta ja 30 Boeing 787 Dreamlineria.

Pohjois-Euroopan reittejään Qatar Airways lentää Dohasta  juuri A350 -koneillaan. Tukholmaan sekä Osloon lennetään päivittäin ja Kööpenhaminaan neljästi viikossa. Lennot Dohan ja Helsingin välillä käynnistyvät 29. heinäkuuta. Helsinkiin lennetään aluksi kolmesti viikossa.

 

Lue myös: