Riskimaista saapuville pakollinen karanteeni - Skopjen lennolla 24 positiivista koronatulosta

koronakaytava(Päivittynyt 20.58) Riskimaista Suomeen saapuvia lentoja on vihdoin pyritty massatestaamaan koronavirustartuntojen varalta. Koneita on saapunut viikonloppuna Helsinki-Vantaalle ja Turkuun. Testit olivat Vantaalla vapaaehtoisia ja osa matkustajista kieltäytyi niistä. Turkuun saapuneista matkustajista 24 antoi positiivisen koronanäytteen.

Suomessa tehdään sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tällä hetkellä eri viranomaisten välistä tiivistä yhteistyötä. Tavoitteena on torjua koronaviruksen leviämistä mahdollisimman tehokkaasti.

 "Koronatartunnat ovat olleet Suomessa suvantovaiheessa, mutta nyt tartunnat ovat kasvussa. Toimiin on havahduttava riittävän ajoissa ja lähtökohdat ovat hyvät", totesi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru maanantai-illan tiedotustilaisuudessa.

 Riskimaista saapuvaa terveysturvallisuusuhkaa halutaan ehkäistä ja se on hallituksen uusi toimintalinja. Nyt selvitetään jopa voidaanko lentoja estää riskimaista. Toistaiseksi lainsäädäntö ei sitä vielä mahdollista.

Koronainfo_1Lentoyhtiöt joutuvat nyt ilmoittamaan viranomaisille montako matkustajaa lennoilla on ns. transit-matkustajia, jotta jatkolentoa edeltänyt alkuperäinen lähtömaa selviää. Näin ollen matkustajat eivät voi enää kulkea ns. turvallisen maan kautta ilman välitettyä tietoa alkuperäisestä lähtömaasta.

Listaus kaikista lennoista on jo työn alla. Tarpeen mukaan suoritetaan kyseisille lennoille joko pistotarkastukset tai massatarkastukset eri rajanylityspaikoilla.

Tieto uusista toimista välitetään lentoyhtiöille. Edessä on siis pian pakkotestaus ja pakollinen karanteeni. Käytäntö on tulossa voimaan nopealla aikataululla.

"Jatkossa viranomaiset määräävät tartuntatautilain mukaisen karanteenin kaikista riskimaista saapuville. Kaikilla rajanylityspaikoilla lähdetään tästä liikkeelle. Helsinki-Vantaalla ollaan pisimmällä tämän hallintopäätöksen toteuttamisessa", totesi ministeri Kiuru.

"Karanteenin rikkojat syyllistyvät terveydensuojelurikkomukseen. Rangaistus on enintään kolme kuukautta vankeutta tai sakkoa. Omaehtoinen karanteeni siis muuttuu hallintopäätöksellä pakolliseksi tartuntatautiviranomaisen määräämänä", jatkoi ministeri Kiuru.

Valvontapäätöksiä tekevät terveysviranomaiset. Jos hallintopäätös annetaan, sitä tulee myös noudattaa lain mukaan.

 koronainfo_2"Pitää välttää tarpeentonta matkustamista paitsi niihin maihin joissa koronatilanne on samankaltainen kuin Suomessa. Turvallisen maan rajana on kahdeksan tapausta 100 000 asukasta kohti edellisen 14 vuorokauden aikana. Joissain tapauksisssa rajana on pidetty 10 tapausta. Suomen käyttämä raja on matalampi kuin monessa muussa maassa. Sen myötä valtaosa valtioista jää turvallisen maan listauksen ulkopuolelle", totesi THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.

"Virus ei ole täysin kadonnut Suomesta vaan meillä on myös kotoperäisiä tartuntoja. Epidemia on täydessä käynnissä maailmalla ja riskimaihin on matkustettu suosituksista huolimatta", jatkoi Salminen.


Massatestauksia toteutettu Helsinki-Vantaan sekä Turun lentoasemilla

Perjantaina 7. elokuuta Helsinki-Vantaalle saapui Blue Airin lento suuren riskin maasta Romanian Bukarestista. Se oli ensimmäinen lento jolle massatestiä suunniteltiin toteutettavaksi Helsinki-Vantaalla päivän varoitusajalla.

Testiin osallistuminen oli vapaaehtoista. Osa matkustajista esitti negatiivisen koronavirustestituloksen osoittavan todistuksen ja osa kieltäytyi testistä. Koko matkustajamäärästä saatiin testattua 2/3. Vielä maanantaina 10. elokuuta järjestetyn tilaisuuden alussa ei testituloksia ollut käytettävissä. Myöhemmin tilaisuuden edetessä selvisi, että otetut 65 näytettä olivat negatiivisia.

"Helsinki-Vantaalta virusta tulee joka päivä maahan. Kohdennetut testaukset ovat tällä hetkellä tärkeämpiä kuin hanakasti väestölle kohdennetut testit. Ensiarvoisen tärkeää saada rajat kuriin ja kontrolliin", totesi Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

Seuraava lento Romaniasta Helsinki-Vantaalle saapuu tiistaina ja sitä seuraava jälleen perjantaina. Testaus on ainakin tiistaina edelleen vapaaehtoinen, mutta tavoitteena on testat kaikki matkustajat.

Unkarilaisen Wizz Air-yhtiön lento saapui lauantai-iltana Pohjois-Makedonian Skopjesta Turkuun. Viranomaiset määräsivät kaikki 157 matkustajaa koronavirustestiin heti koneesta poistumisen jälkeen. Siitä kieltäytyville oli vaihtoehtona valvottu karanteeni. Maanantaina hallituksen tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että testeissä on löydetty 24 tartunnan kantajaa.

"Toimintaa laajennetaan tarpeen mukaan ja nykyiset toimet ovat olleet silmiä avaavia", kommentoi Turun hyvinvointialan johtaja Riitta Liuksa.

Seuraava  lento Skopjesta Turkuun saapuu tiistaina ja sitä seuraava lauantaina. Kaikkiin näihin lentoihin varustaudutaan samalla tavalla kuin viime lauantaina saapuneeseen.

Vastaavia toimia on harjoiteltu myös Lappeenrannan lentoasemalla lauantaina 8. elokuuta. Tuolloin sinne laskeutui Ryanairin lento Italian Bergamosta.

"Kaikki Suomeen saapuvat tietävät pian mikä on edessä ja harkitsevat matkaansa huolella. Kyseessä on valtava ponnistus suomalaisille rajaviranomaisille" totesi liikenneministeri Timo Harakka.

koronatuloaula_1Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut edellisviikolla päivittäin jo noin 8800 matkustajaa. Ilmailulaki mahdollistaa lentoihin puuttumisen myös terveysturvallisuuden kannalta. Nyt lentoja siis on otettu vastaan Helsinki-Vantaalle, Turkuun ja Lappeenrantaan.

"Toimet ovat kovia ja tämä on nyt viime kädessä meistä kaikista kiinni. Ne jotka ovat ottaneet riskin matkustaa maihin jotka ovat riskimaita eivät saa vaarantaa muiden hyvinvointia", päätti ministeri Kiuru.

Päivitys kello 20.58: Uutista päivitetty hallituksen tiedotustilaisuuden tiedoilla.

Lue myös: