Rajavartiolaitos tehostaa rajaturvallisuuden ylläpitämistä Suomen ulko- ja sisärajoilla 8.-15.7. Valtioneuvosto päätti asiasta 6. heinäkuuta 2023. Rajavalvonta ei kohdistu kaikkiin matkustajiin, vaan sitä kohdennetaan viranomaisen arvioiden mukaan. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Suomessa 13. heinäkuuta 2023.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailun Suomeen sekä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokouksen 13.7.2023 Helsingissä. Rajavalvonta palautetaan Suomen sisärajoille tilapäisesti vierailun takia. Sisärajalla tarkoitetaan Schengen-maiden välisiä rajoja. Presidentinlinnassa järjestettävään kokoukseen osallistuvat presidentti Niinistön ja presidentti Bidenin lisäksi Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre, Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Islannin pääministeri Katrín Jakobsdóttir. Keskustelujen aiheena on Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen tiivistyvä yhteistyö turvallisuus-, ympäristö- ja teknologiakysymyksissä. Ennen Pohjoismaat-Yhdysvallat-huippukokouksen alkua presidentti Niinistön ohjelmassa on kahdenvälinen tapaaminen presidentti Bidenin kanssa. Sisärajan ylittäjien pitää varautua rajatarkastuksiin rajanylityspaikoilla. Päätös ei merkitse muutosta velvollisuuteen pitää mukanaan matkustusasiakirjoja. Schengen-alueella liikuttaessa on pidettävä mukanaan passia tai henkilökorttia. Suomenlahden Merivartioston mukaan esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentossemalla tarkastuksia tehdään myös saapuvan lentokoneen portilla, jolloin matkustajilta voidaan pyytää matkustusasiakirjat tai tehdä pisto-tarkastuksia osalle matkustajista. Schengen-alueeseen kuuluu 27 Euroopan valtiota, joiden välillä ei normaalisti ole rajatarkastuksia. Schengenin säännöstöä soveltavat valtiot valvovat yhteistä ulkorajaa, millä osaltaan huolehditaan vapaan liikkuvuuden alueen eli Schengen-alueen turvallisuudesta. Sisärajavalvonta on tilapäisesti palautettu myös aiemmin korkean tason vierailujen tai tapahtumien yhteydessä.
|
|||