SAS laajentaa reittiverkostoaan avaamalla kesäkuussa 2022 suorat lennot Kööpenhaminasta Torontoon kolmesti viikossa ja Tukholmasta Torontoon neljästi viikossa. Lentojen avaus edellyttää kuitenkin vielä tarvittavien viranomaishyväksyntöjen saamista. Myös lippujen myynnin SAS kertoo avautuvan lähiaikoina.
Avauslento toteutettiin lähes kaksi kuukautta aiemmin, kuin yhtiö oli aikaisemmin kertonut aloittavansa A321LR-koneilla operoinnin kaukoreiteillä maaliskuun 2022 lopussa. SAS aikoo lentää kapearunkokoneilla Washingtonin ja Toronton lisäksi myös Bostoniin ja Newarkiin. "Olemme iloisia ilmoittaessamme uusista lennoista Skandinaviasta Torontoon, joka on seuraava askel Pohjois-Amerikan reittiverkostomme vahvistamista. SAS:n uudet reitit tekevät matkustamisesta Skandinaviasta Kanadaan helppoa ja mukavaa. Lennot lähtevät Skandinaviasta keskipäivällä ja saapuvat Torontoon iltapäivällä mahdollistaen hyvät jatkoyhteydet molemmissa päissä", sanoi SAS:n kaupallinen johtaja Karl Sandlund.
Tarjolla on myös nopea wifi-yhteys, IFE-matkustamoviihdejärjestelmä, normaalit virtapistokkeet sekä USB-latausmahdollisuus. Pienempi konetyyppi mahdollistaa SAS:lle täydet koneet uusilla reiteillä, jonka lisäksi ne täydentävät aiempaa tarjontaa. A321LR mahdollistaa nopeat ja joustavat muutokset kysynnän mukaan uusissa kohteissa. SAS:lla on laivastossaan nykyisin kaksi A321LR-konetta, joista se vastaanotti ensimmäisen lokakuussa 2020 ja toisen syyskuussa 2021. Yhteensä SAS on tilannut kolme tällaista versiota A321-koneista. Kesäaikataulukaudella SAS lentää kaikkiaan seitsemään kohteeseen Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kohteet ovat Boston, Chicago, Los Angeles, New York, San Francisco, Washington DC ja Toronto. SAS:n lentopäivät Torontoon: Uusi reittiavaus mahdollistaa SAS:n asiakkaille lennot yhdellä vaihdolla myös Helsinki-Vantaalta Kanadaan. Finnairilla ei ole suoraa reittiyhteyttä Kanadaan. SAS lentää kaukolentoja pääasiallisesti kuudella Airbus A350 XWB- ja kahdeksalla A330-300 -laajarunkokoneella. SAS:n käynnissä olevassa laivastouudistuksessa Boeing 737 -koneet korvataan Airbus A320neo-koneperheen eri konetyypeillä. Airbus-kapearunkokoneista osa on SAS:n omassa laivastossa ja osa SAS Irelandin laivastossa. MH Lue myös:
|
|||