Suomeen voi saapua ilman koronatodistusta ja testivaatimusta mm. Hongkongista ja Kiinasta

Rajatarkastus_2021_2Valtioneuvosto hyväksyi 31. elokuuta uuden 1. syyskuuta 2021 voimaan tulleen asetuksen poikkeuksista velvollisuuteen esittää koronatodistus ja osallistua koronavirustestiin Suomeen ulkomailta saapuessa. Todistuksia tai testejä ei vaadita matkustajilta, jotka saapuvat Suomeen mm. Hongkonginsta, Kiinasta, Macaolta, Maltalta, Taiwanista, Unkarista, Uudesta-Seelannista, Puolasta ja Vatikaanista.

Suomeen saapuvilta henkilöiltä edellytetään pääsääntöisesti luotettavaa todistusta kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista, saadusta koronavirusrokotussarjasta tai ennen Suomeen saapumista tehdystä negatiivisen tuloksen osoittavasta luotettavasta koronavirustestistä.

Velvollisuus esittää todistus ja osallistua testiin ei koske henkilöitä, jotka saapuvat Suomeen sellaisesta maasta tai sellaiselta alueelta, jossa koronavirustaudin ilmaantuvuus tai muuntuneen viruksen yleisyys ei aiheuta erityistä epidemian leviämisen riskiä.

Valtioneuvoston asetuksen mukaisia maita ja alueita, joista Suomeen saapuvilta ei edellytetä testiä tai todistusta, ovat Hongkong, Kiina, Macao, Malta, Taiwan, Unkari, Uusi-Seelanti, Puola, Vatikaani, Norjan Omasvuonon, Kaivuonon, Raisin, Koutokeinon, Kaarasjoen, Tenon, Uuniemen ja Etelä-Varangin kunta sekä Ruotsin Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunta.

Näistä maista tai alueilta tulevilta henkilöiltä ei myöskään edellytetä toista covid-19-testiä 72-120 tunnin kuluessa Suomeen saapumisesta.

Uusi asetus on voimassa 15. lokakuuta 2021 saakka. Maita ja alueita sekä epidemiatilannetta tarkastellaan kahden viikon välein.