Suomen Ilmailumuseo kuuden finalistin joukossa Vuoden museo 2018 -kilpailussa

ilmailumuseo_nayttelyHelsinki-Vantaalla sijaitseva Suomen Ilmailumuseo on yhdessä Tornion Aineen taidemuseon, Tampereen Muumimuseon ja Pelimuseon Tampereelta sekä Espoon EMMA -modernin taiteen museon sekä Helsingin Suomen kansallismuseon Museoliiton Vuoden museo 2018 -kilpailun finaalissa.

Kansainvälisen museoneuvosto ICOM:n Suomen komitea ja Suomen museoliitto järjestävät viidettä kertaa Vuoden museo -kilpailun sekä joka toinen vuosi jaettavan Vuoden museojulkaisu -kilpailun. Palkinnot jaetaan Valtakunnallisten museopäivien museopalkintogaalassa Vaasassa 24. toukokuuta 2018.

Vuoden museo -palkintoa haki määräaikaan mennessä 17 museota, joista palkintoraati valitsi kuusi finalistia.

Ilmailumuseo_entrance_1"Hakijoissa oli paljon hyviä ehdokkaita, joista monet ovat toiminnallaan vaikuttaneet koko museoalaan tai toimineet yhteiskunnallisesti tai sosiaalisesti esimerkillisesti", kertoo ICOM Suomen komitean varapuheenjohtaja ja palkintoraadin puheenjohtaja Maija Ekosaari.

"Raadilla oli erittäin vaikea tehtävä valita finalisteja. Tällä kertaa päädyimme jopa kuuteen ehdokkaaseen, koska hyviä hakijoita oli niin paljon", jatkaa Ekosaari


Vuoden museoksi valitaan vaikuttava ja esimerkillinen museo

KAS_A350_yleiso_1Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.

Suomen Ilmailumuseon viimeaikojen merkittäviä saavutuksia on 130 000 katsojaa keränneen Kaivopuiston lentönäytös tapahtuman järjestäminen kesäkuussa 2017. Sen myötä Kaivopuistossa oli vuosikymmenten jälkeen merkittävä ilmailutapahtuma. Kyseessä oli Suomi 100 -juhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma jota seurasi eri lähteistä huimat 450 000 ihmistä.

Finna_Aero_caIlmailumuseo on yhdessä Finnairin kanssa avannut Finna-palveluun merkittävän määrän aineistoa suomalaisesta Ilmailuhistoriasta. Vuonna 1923 perustettu Finnair (AERO O/Y) on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista lentoyhtiöistä.

Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo.

Palkintolautakunnan jäsenet ovat ICOM:n varapuheenjohtaja Maija Ekosaari, historioitsija Teemu Keskisarja, Museoliiton viestintäpäällikkö Nelli Korpi, Rauman kulttuurijohtaja Risto Kupari, Kuntaliiton erityisasiantuntija Johanna Selkee ja Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen.

Lue myös: