Tietotien eteläpäästä tuli umpikuja - uusi Aviabulevardi otettiin käyttöön Helsinki-Vantaalla

aviabulevardi2Tietotien eteläpää Helsinki-Vantaan lentoasema-alueella suljettiin läpiajolta perjantaina 20. joulukuuta ja liikenne ohjattiin kulkemaan uutta Aviabulevardia pitkin. Korvaava yhteys kulkee nykyisen Tietotien länsipuolella. Samalla liikenne Suomen Ilmailumuseoon siirtyi kulkemaan uuden kiertoliittymän kautta Mekaanikontietä pitkin. Tietotie liikennevaloista pohjoiseen säilyy entisellään.

aviabulevardi1Tietotien liittymä Tikkurilantiehen suljettiin. Ilmakehän/Teknikontien ja Tietotien liikennevaloista (kuva vasemmalla, klikkaa suuremmaksi) liikenne etelään päin ohjattiin uudelle Aviabulevardille. Ilmailutien ja Ilmakehän liikennevalojen välinen pohjoisempi osuus Tietotiestä säilyy ennallaan.

Aviabulevardin ja Mekaanikontien risteyksessä on uusi liikenneympyrä (otsikkokuvassa). Myös uuden kadun eteläpäähän tulee myöhemmin kiertoliittymä Tikkurilantielle.

aviapolis2_helsinkizurichofficeAviabulevardin varteen ja rautatieaseman päälle rakentuu tulevina vuosina keskus, jossa on mahdollista asua, tehdä töitä ja harrastaa. Asukkaita alueelle tulee noin 2 000 ja toimistotilaa 15 000 työntekijälle.

Lisäksi on suunnitteilla ainakin hotelli ja lähipalvelut alueen asukkaille ja työntekijöille. Aviapolis-aseman alueen kehittämisestä ja kokonaisuutta koordinoi Finavian tytäryhtiö LAK Lentoasemakiintoistöt Oyj.

Muutoksen seurauksena nykyiset Tietotien varren linja-autopysäkit välillä Tikkurilantie - Teknikontie korvataan uusilla pysäkeillä ”Aviapolis” (pysäkkinumerot V5265+V5266) sekä ”Mekaanikontie” (pysäkkinumerot V5267+V5268).

aviabulevardi3_HSLMuutos siis siirtää umpikujaksi muuttuneelta Tietotien osuudelta aivan Ilmailumuseon lähellä olleet pysäkit hieman kauemmaksi. Toisaalta liikenneyhteyksiä parantaa lähivuosina valmistuva Kehärata, jonka Aviapoliksen aseman toinen uloskäynti on aivan museon lähellä.

Hankkeeseen liittyy vuosina toteutettava 2013–2016 Kehä III:n sujuvuuden ja turvallisuuden parantaminen. Työt on jaettu Lentoasemantien urakkaan ja Lahdenväylä–Porvoonväylä -urakkaan.

Lentoasemantien alueen rakentaminen käynnistyi elokuussa 2013 ja Lahdenväylä–Porvoonväylä -urakan rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2014. Työt valmistuvat kokonaisuudessaan vuonna 2016. www.liikennevirasto.fi/keha3

 

Lue Lentoposti.fi:n aiemmat uutiset lentoaseman maaliikenteen parantamisesta: