Venäläiset koneet yhä aktiivisina - Canadair porrastettiin eroon ilman transponderia lentävästä

canadair_cimber_flyfinland_harrikoskinenSAS:n lentoa Kööpenhaminasta Tanskasta Poznaniin Puolassa operoinut Cimberin Canadair CRJ-200ER -matkustajakone (OY-RJK, kuvassa oikealla) porrastettiin perjantaina eroon ilman transponderia lentävästä venäläisestä sotilaskoneesta. Tapaus sattui eteläisen Itämeren yläpuolella. Venäläisten tietojen mukaan etäisyyttä ilma-alusten välillä olisi ollut 70 kilometriä.

Transponderi eli toisiotutkavastaaja suljettuna 12. joulukuuta lentänyt venäläiskone ei näkynyt siviililennonjohdon käyttämissä toisiotutkissa. Sen sijaan Ruotsin ilmapuolustuksen ensiötutkilla koneiden mahdollisesti risteävät lentoradat havaittiin.

Cimberin Canadairin miehistö sai puolen päivän maissa radion kautta varoituksen ja kehotuksen porrastaa risteävään liikenteeseen nähden. Kone keskeytti nousunsa 22 000 jalassa eikä jatkanut korkeammalle lentopinnalle välttääkseen sotilaskonetta.

Ruotsin Saab JAS 39 Gripen -hävittäjät kävivät tunnistamassa venäläiskoneen, mutta siitä ei ole kerrottu tarkempia tietoja. Myös tanskalaishävittäjät olivat ilmassa samaan aikaan.

SK1755_flightradar24Mikäli venäläistiedot pitävät paikkansa, varsinaista törmäysuhkaa ei Canadairin ja venäläiskoneen välille ehtinyt syntyä. FlightRadar24.com -palvelun Cimberin koneen lähettämän ADS-B-datan tallenteessa (Automatic Dependent Surveillance – Broadcast, kartta vasemmalla) Canadairin väistöliike vaikuttaisi kuitenkin olevan nähtävissä.

Myöskään SAS:n lentomiehistö ei tehnyt korkeusporrastuksesta poikkeamaraporttia, koska vaaratilannetta ei syntynyt. Asia nousi laajaan julkisuuteen kun Dagens Nyheter kirjoitti siitä.

Kansainvälisessä ilmatilassa lentävät sotilaskoneet eivät aina käytä transponderia, koska se ei ole pakollista. Tämä koskee aivan samalla tavalla läntisiä ilma-aluksia.

Kun transponderi ei ole päällä, lennonjohdon tutkien ohella myöskään muiden ilma-alusten TCAS-törmäysvaroittimet (Traffic Collision Avoidance System) eivät näe mahdollista risteävää liikennettä. Siten Cimberin Canadairin lentomiehistö ei olisi itse voinut huomata venäläiskonetta muuten kuin tähystämällä.

Il20_MirageF1_frenchairforceKööpenhaminan lähellä sattui maaliskuussa 2014 tapaus, jossa SAS:n Boeing 737 joutui väistämään venäläistä Iljushin Il-20 -tiedustelukonetta (kuvassa oikealla). Tässä tapauksessa koneet olivat vain noin 100 metrin päässä tosisistaan.

Perjantain tapauksen venäläiskoneen tyypistä ei ole varmuutta. On kuitenkin mahdollista, että kyseessä oli jälleen Il-20 (NATO-koodi Coot), joka on erikoistunut elektroniseen tiedusteluun.

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA päättikin joulukussa aloittaa siviilikoneiden ja sotilasilma-alusten välisten läheltä piti -vaaratilanteiden analysoinnin. Työn taustalla on Euroopan komission pyyntö, joka puolestaan johtuu viimeaikojen lisääntyneestä sotilasilmailusta kansainvälisessä ilmatilassa.

su27_FRAMeren yllä eri puolella Euroopan Unionin raja-alueita on tapahtunut useita vaaratilanteita siviili- ja sotilaskoneiden välillä. Venäläinen Suhoj Su-27-hävittäjä (kuva vasemmalla) lensi heinäkuussa aivan Ruotsin ilmavoimien S102B Korpen -signaalitiedustelukoneen (Gulfstream IV) vierestä.

Monet EU-valtiot ovat raportoineet ilman transponderia lentävistä sotilaskoneista, joihin ei ole saatu edes radioyhteyttä. Tällainen toiminta voi aiheuttaa merkittävää ja välitöntä vaaraa siviili-ilmailulle.

Ilmailutoimittajien yhdistyksen vieraillessa viime viikolla Finnairilla tilaisuutta isännöinneeltä operatiiviselta johtajalta Ville Iholta kysyttiin, ollaanko yhtiössä huolissaan Suomenlahdella ilman transponderia lentävistä venäläiskoneista. Hänen mukaansa aihe ei ole mitenkään noussut pintaan Finnairissa.

YLE Uutisten mukaan Suomessakin jouduttiin lennonjohdossa viime keskiviikkona porrastamaan useita liikennekoneita ilman transponderia Suomenlahdella lentäviin venäläiskoneisiin nähden. Mitään vaaratilannetta ei kuitenkaan syntynyt.

Suomessa sivillilennonjohto sekä Ilmavoimien ilmavalvontakeskukset tekevät tiivistä yhteistyötä, mikä luonnollisesti lisää turvallisuutta. Siten liikenneilmailua johtava aluelennonjohto voi tarvittaessa käyttää myös sotilastutkien tuottamaa ensiötutkadataa.

Pääministeri Alexander Stubb otti asiaan kantaa perinteisellä pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina. Hänen mukaansa lentotoiminnassa pitää noudattaa kansainvälisiä pelisääntöjä. Myös liikenneministeri Paula Risikko totesi, että kansainvälisessä ilmatilassa lennettäessä olisi käytettävä transponderia. +TT+

Tallenne OY-RJK:n lentoreitistä FlightRadar24:ssä yhdistettynä radioliikenteeseen: YouTube

 Lue myös: