Helsingin edelleen ilmailukäytössä olevan Malmin lentopaikan tilalle suunniteltavan Lentoasemanpuiston kansainvälisen ideakilpailun voittaja on valittu. Helsingin kaupunkin valitsi 34 ehdotuksen joukosta voittajaksi Crossing Horizons -ehdotuksen.
Helsingin kaupunki järjesti suunnittelukilpailun yhteistyössä Suomen maisema-arkkitehtiliiton (MARK) kanssa. Tavoitteena oli saada innovatiivisia, innostavia sekä teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia ehdotuksia Lentoasemanpuiston suunnitteluun. Ehdotuksia lentoasemapuistoksi tuli kaikkiaan 34 kappaletta 13 eri maasta. Lentoasemanpuisto toimii Malmin kentän alueelle rakentuvan uuden kaupunginosan keskeisenä julkisena tilana ja siitä tavoitellaan uutta virkistyskohdetta, joka houkuttelee ihmisiä paikalle niin lähialueilta kuin koko Helsingistä. Voittajaksi yksimielisesti valitun Crossing Horizons -ehdotuksen tekijät ovat maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy ja Collaboratorio Oy. Voittajatyö Crossing Horizons on kaupungin mukaan veistoksellisen ilmava ja kokonaisvaltainen suunnitelma, joka kiinnittyy paikan kulttuurihistorialliseen kontekstiin ja luonnonprosesseihin. Voittajatyössä puisto jakautuu neljään maisemalliseen osa-alueeseen. Näitä ovat laidunalue Fallkullan kotieläintilan vieressä, arkeologinen risteys eli kiitoteiden risteysalue Lentoasemanpuiston keskustaosassa, avointen urbaanien kenttien alue ja metsäkäytävä, joka yhdistää puiston Helsingin itäisiin viheralueisiin. Puiston uudet aktiviteetit ja rakenteet sijoittuvat neljälle olemassa olevalle kiitotielle. Lisäksi puistoon rakennetaan kenttä tapahtuma- ja urheilukäyttöön. Puiston itäinen osa on pääosin metsäinen, muilta osin puisto on avointa maisematilaa. Maisemassa vuorottelevat erilaiset niityt, kukkulat ja hulevesipainanteet. Terminaalilta ja hangaarin tapahtuma-alueelta tarkasteltuna puisto avautuu nousevana niittypintana Lentoaseman terminaaliin tulisi ehdotuksen mukaan näköalaterassi, kirjasto, ravintola ja toimistotiloja. Lentoaseman hangaariin on ehdotuksen mukaan suunitteilla palloilulajeja sekä kirpputori. Toiselle sijalle sijoittui ehdotus “Runway Meadows”, jonka tekijöinä olivat Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI Oy / Johanna Ristimäki ja Landscape Architect Sarianna Salminen / Sarianna Salminen. Kolmannen palkinnon sai LOCI maisema-arkkitehdit Oy ehdotuksellaan ALULA. Lentoasemanpuiston suunnittelu jatkuu yleissuunnitelman laatimisella kilpailun voittaneen ehdotuksen pohjalta. Jatkosuunnittelussa hyödynnetään myös muita palkittuja ehdotuksia. Suunnitelmalla ohjataan myös entisen lentokentän alueen väliaikaiskäyttöä, vaikka alue valmistuu kokonaisuudessaan vasta 2040-luvulla. Valmiissa Lentoasemanpuistossa voisi kaupungin mukaan vierailla noin 15 vuoden päästä.
Malmin lentokenttä on edelleen toimiva ja vilkas lentopaikka. Ilmailutoiminta uhkaa kuitenkin päättyä lähiaikoina, kun ilmailijoita kohtaan harjoitettujen häätötoimenpiteiden nykyinen takaraja on 14. maaliskuuta 2021. Malmin lentoaseman avajaisia vietettiin vuonna 1938, jonka seurauksena Suomen liikenneilmailulle koitti uusia aika, kun liikenne siirtyi vedestä maalle. Muutos merkitsi ennen kaikkea uudenlaisen ilmailukulttuurin syntymistä. Lentoaseman perinteinen HELSINKI-teksti lentopaikan kiitoteiden risteyksen lähellä kunnostettiin alkuperäiseen loistoonsa vuonna 2015. Teksti on 64 metriä leveä ja kirjaimet kuuden metrin korkuisia. Malmin lentokenttä on pääkaupunkiseudun ainoa kansainvälinen yleisilmailukenttä, ja nykyisellään toimintamäärältään Suomen toiseksi vilkkain lentoasema. Helsinki on kaavaillut lentopaikan tilalle asuntoja 25 000 asukkaalle. Eduskunta vaati huhtikuussa 2018 Lex Malmiin liittyvässä lausunnossaan, että “valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä”. Kyseinen lausunto on edelleen voimassa ja hallituksella olisi sen mukaan edelleen velvoite toteuttaa ratkaisut Malmin ilmailutoimintojen jatkumiselle hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä. Kilpailun voittanut Crossing Horizons -ehdotus (PDF-tiedosto) Kaikki 34 ehdotusta Lentoasemanpuistoksi
|
|||